Ylikuluttamisesta kohti kestävää kulutusta

Lehtitietojen mukaan luottotietomerkinnät kasvoivat vuonna 2008 noin kahdeksan prosenttia verrattuna kolmen vuoden takaiseen. Koko Suomen kansasta jo noin 5,5 prosentilla on maksuhäiriö, ja on syytä pelätä, että syvenevä taantuma pahentaa tilannetta entisestään.

 Ylivelkaantumisen ja maksuhäiriöiden taustalla voi olla työttömyyttä, sairautta tai esimerkiksi epäonnistunutta yritystoimintaa, mutta yhä useammissa tapauksissa syynä talousvaikeuksiin on liian huoleton rahan käyttö. Valitettavan usein rakoilevaa taloutta yritetään paikata pikavipeillä, mikä vie ojasta allikkoon: nopeasti saatavien, vakuudettomien lainojen maksuaika on lyhyt ja korko kova, ja pian lainan ottanut henkilö joutuu ottamaan uuden pikavipin saadakseen maksettua edellisen pois. Näin velkakierre on valmis.

 Hyvä uutinen on, että markkinaoikeuden tuoreen päätöksen mukaan pikavippejä ei voi enää myöntää ympäri vuorokauden: kännykällä tai tietokoneen välityksellä tilattavien lainojen maksaminen on kielletty kello 23-7 välisenä aikana. Päätös suojelee ravintolakierroksella olevia henkilöitä velkaantumasta yön pikkutunneilla. Kuluttajansuojalakiin on myös tulossa muutos, jonka mukaan lainan vuosikoron tulee jatkossa näkyä mainonnassa.

Edellä mainitut uudistukset ovat hyviä ja aiheellisia, mutta niiden ohella tulisi pyrkiä vaikuttamaan myös ylivelkaantumisen perimmäiseen syyhyn, ylikuluttamiseen. Länsimaiseen kulutuskulttuuriin kuuluva ja etenkin nousukaudella lisääntynyt ylenmääräinen tavaran haaliminen on huolestuttava ilmiö, varsinkin kun siihen yhdistyvät heikot rahankäyttötaidot. Monet ihmiset elävät kuukaudesta toiseen surutta yli varojensa, ja eritoten nuorille shoppailu tuntuu olevan harrastus muiden joukossa. Rahan arvon hämärtyminen näkyy myös suurina asuntolainoina, joita otetaan ilman, että olisi ensin säästetty senttiäkään omaa rahaa, ja hyvässä lykyssä uuden kodin sisustuskin hoidetaan lainarahalla. Kun talouteen ei jätetä minkäänlaista puskuria, on lomautetuksi tai työttömäksi joutuminen todellinen katastrofi.

 Ihmisen kulutustottumukset ja suhde rahaan muokkautuvat jo nuorella iällä, ja silloin niihin on mahdollista vaikuttaa myös ulkoapäin. Koska kaikki eivät opi säästäväisyyttä ja vastuuntuntoista rahankäyttöä kotoaan, olisi varteenotettava ajatus sisällyttää koulujen opetussuunnitelmaan kaikille pakollinen taloudenhallinnan kurssi. Vastapainoksi mainostajien houkutuksille ja amerikkalaisten tv-sarjojen suitsuttamalle kulutuskeskeiselle elämäntavalle nuoremme tarvitsevat selkeää tietoa oman talouden suunnittelusta sekä kestävästä kulutuksesta. Jos tämä tieto tulisi jo koulussa, olisivat velkaneuvonnan jonot huomattavasti nykyistä lyhyemmät.

Nuorille on saatava työpaikkoja

Oppositioryhmien välikysymys nuorisotyöttömyydestä herätti eduskunnan täysistunnossa 2.6.2009 odotetusti kiivasta keskustelua.

Nuorisotyöttömyys on pahentunut lyhyessä ajassa merkittävästi. Tammikuun lopussa työttömiä nuoria oli jo 30 000 eli kolmannes enemmän kuin vuosi sitten, ja tilanteen pelätään yhä pahenevan taantuman edetessä. Työttömien joukossa on sekä korkeakoulutettuja nuoria että peruskoulun tai lukion käyneitä. Moni nuori ei vähäisen koulutuksensa tai puuttuvan työkokemuksensa vuoksi tahdo lainkaan päästä työelämään kiinni, ja tällöin tuuliajolle joutumisen riski on suuri. Kun ensimmäistäkään työpaikkaa ei tahdo löytyä, nuori ihminen helposti lannistuu – ja kun elämään sitten haetaan sisältöä päihteistä ja taloutta yritetään paikata pikavipeillä, on syrjäytymis- ja velkakierre valmis. Osa nuorista ajautuu pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle.

Hallitukselta vaaditaan nyt pikaisia toimenpiteitä nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi, jotta koulunsa päättäneet pääsisivät kunnolla elämään kiinni ja uusilta syrjäytymistapauksilta vältyttäisiin. Nuorten tukeminen on sijoitus maamme tulevaisuuteen, ja siitä hyötyy lopulta joka ikinen suomalainen.

Eduskunnan internetsivuilta löydät tietoa toiminnastani

Eduskunnan internetsivuilta löydät tietoa toiminnastani:

• Oma pääsivu eduskunnassa

• Valtiopäivätoimien haku

• Tekemäni aloitteet

• Suulliset ja kirjalliset kysymykset ministereille

• Puheenvuorot täysistuonnoissa

Kaupunginjohtajan työpaikka – kotikaupungissa vai maailman golfkentillä?

Porvoota viimeiset kaksi vuotta johtanut kaupunginjohtaja Marcus Henricson (RKP) viihtyy työaikana hyvin ulkomailla ja myös kotimaisilla golf-kentillä. Vuosina 2007-2008 Henricson oli ulkomaanmatkoilla tiettävästi ainakin 50 päivää, kuten alla olevasta, saamiini asiakirjoihin pohjautuvasta taulukosta käy ilmi. En ole saanut käsiini yhtään matkakertomusta, josta voisin päätellä matkan tarkoitusta ja sen mahdollisesti tuomia hyötyjä sen rahoittajille eli porvoolaisille veronmaksajille.

Porvoon kaupunginvaltuutettuna tunnen suurta huolta Porvoon kaupungin useita vuosia jatkuneesta talouden huonosta hoitamisesta ja sitä seuranneesta suuresta velkaantumisesta. Säännöllisesti joka vuosi Porvoon kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion sitovat menomäärärahat on ylitetty valtavilla summilla. Parhaillaan tarkastuslautakunta käsittelee kaupungin vuoden 2008 tilinpäätöstä. Porvoon toimintakulujen piti olla 272 miljoonaa euroa, mutta ne olivatkin 288 miljoonaa, eli menoja oli lähes 16 miljoonaa euroa liian paljon. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka monta kaupunginjohtajan ulkomaanmatkaa sisältyy näihin ylityksiin, sillä myös yleishallinnon määrärahat ylittyivät.

Tämä on syy, jonka vuoksi haluan herättää keskustelua siitä, mitä Porvoon kaupungin taloudesta vastaava ykkösvirkamies tekee virka-aikana. Mielestäni kaupunginjohtajan tärkein velvollisuus ei ole juosta kissanristiäisissä ympäri maailmaa, vaan huolehtia siitä, että Porvoon talous ja hallinto on kunnossa ja että koko kaupungin organisaatio noudattaa kaupunginvaltuuston hyväksymää talousarviota.

On turhauttavaa seurata vuodesta toiseen Porvoon RKP:läisten amatöörijohtajien kyvyttömyyttä ison organisaation johtamistyöhön.

Tämä työn tekemiseen liittyvä ongelma on syytä ottaa esille erityisesti nyt, kun valtuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander (RKP) jälleen johtaa työryhmää, joka valitsee Porvoolle uutta kaupunginjohtajaa. Porvoon kaupungilla ei yksinkertaisesti ole enää varaa epäonnistua tässä valinnassa.

Kaupunginjohtaja Henricsonin matkat 15.6.2007 – 29.10.2008 , yhteensä 50 päivää

15.-17.6.2007 Viborg, Tanska 3 päivää

16.-20.7.2007 Hancock,Kanada + Nylander 5 (lentoliput á 4078,60 euroa, lentoliput yhteensä 8 157,20 euroa)

4.-8.9.2007 Ranska 5 (matkalasku 3364,96 euroa)

23.-26.10.2007 Surgut, Venäjä 4 (matkalasku 1386,84 euroa)

8.-9.11.2007 Bryssel, Belgia 2

22.-23.11.2007 Köpenhamina, Lund 2

6.-7.2.2008 Tukholma, Ruotsi (laivalla) 2

28.-29.2.2008 Tukholma, Ruotsi (lentok.) 2

12.-14.3.2008 Riika, Latvia 3

6.-8.6.2008 Viljandi, Viro 3

14.-16.5.2008 Bryssel, Belgia 3

23.-24.5.2008 Vänortsmöte 2

19.-21.7.2008 Ranska, Dinkelsbühl, Saksa 3

6.-11.8.2008 Dalvik, Islanti 5

3.-6.9.2008 Reykjavik, Islanti 4 (matkalasku: 3777,40 e)

28.-29.10.2008 Växjö, Ruotsi (lentok.) 2

yht. 50 matkapäivää

Miksi golfia pelataan virka-aikana?

Tuoreessa Kuntalehdessä (30.4.2009) oli sivulla 14 varsin erikoinen ilmoitus: “Porvoon kaupunki kutsuu kuntien johtajia SM-Golf-kilpailuun Porvooseen 7.-8.8. 2009. Kilpailu on kaksipäiväinen. Perjantaina 7.8. pelataan Virvik Golfin kentällä Virvikissä klo 11 alkaen ja lauantaina Kullo Golfin kentällä…” Porvoon johtava asiantuntija (sd) ja hallintopäällikkö (r) ovat tilaisuuden yhteyshenkilöitä, molemmat Porvoon kaupungin pitkäaikaisia poliittisia virkailijoita.

Nyt kun Porvoon kaupunki lomauttaa henkilökuntaa, joka tuottaa välttämättömiä peruspalveluja kuntalaisille, olisi vihdoinkin syytä keskustella myös siitä, minkälaisia poliittisia virkailijoita kaupunkikonsernin palveluksessa on ja minkälaisilla valintamenettelyillä heidät on virkoihinsa asetettu. Lisäksi tulisi käynnistää keskustelu siitä, mitä he tekevät “työkseen”; tuottavatko he kuntalaisille jotakin hyödyllistä vai syövätkö he vain yhteisestä kuormastamme?

Esimerkiksi kaupunginjohtaja Marcus Henricson (r) on viettänyt kahden virassaolovuotensa aikana noin 50 työpäivää ulkomailla. Koska en ole saanut käsiini yhtäkään matkakertomusta, en tiedä, miten hänen ulkomaanmatkansa ovat liittyneet hänen rooliinsa kaupunginjohtajana, jonka tärkein työ ja vastuualue on käsittääkseni Porvoon talouden hoitaminen. Lisäksi Henricson on pelannut useita kertoja golfia työaikana mm. rakennusliikkeiden edustajien kanssa ja katsonut oikeudekseen periä näiltä pelimatkoilta myös kilometrikorvaukset Porvoon kaupungilta.

En voi käsittää, kuinka golfia voidaan pelata virka-aikana ja miksi kaupunki maksaa kilometrikorvaukset ajoista pelipaikoille. Nyt tätä RKP-vetoista, mädännäistä hallintokulttuuria ollaan näköjään levittämässä kaikkiin Suomen kuntiin, joissa toden teolla kamppaillaan kuntatalouden ongelmien ja peruspalvelujen järjestämisen kanssa.

Hankintalakiuudistus

Eduskunnassa käsiteltiin 29.4.2009 valtioneuvoston selontekoa hankintalakiuudistuksesta. Mielestäni hankintalain tavoitteet ovat hyvät ja kannatettavat, mutta valitettavasti käytännön todellisuus ei ole ollut aivan toivotunlainen. Lakiin liittyy useita ongelmia, joista suurimpia ovat sen pikkutarkkuus ja vaikeaselkoisuus; byrokratiaa on luotu liiaksi, ja sinänsä yksinkertaisista asioista on tehty turhan monimutkaisia. Tehokkuus ei ole lisääntynyt, vaan päinvastoin hankintaprosessit ovat hidastuneet ja pitkittyneet, ja ohessa on syntynyt lisäkustannuksia. Lisäksi hankintakoot ovat kasvaneet ja pk-yrityksillä on ollut vaikeuksia päästä mukaan hankintoihin.

Useissa tapauksissa suomalaiset yritykset ovat olleet kilpailutilanteissa monikansallisia yhtiöitä heikommilla, ja tästä on seurannut konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä suomalaisille; esimerkkinä mainittakoon Finlayson Forssa Oy:n konkurssi. Näinä taloustaantuman aikoina, kun suomalaista työtä tulisi erityisesti tukea, ei tällaiseen yksinkertaisesti ole varaa.

On hyvä muistaa, että kilpailutettaessa palveluita ei pitäisi tuijottaa vain alhaisinta hintaa, vaan työn laadulla ja osaamisella tulisi olla suurin vaikutus ostopäätöksiin. Laatuseikkojen korostaminen on erityisen tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kilpailutettaessa. Halvin ei välttämättä ole paras.

Valtioneuvoston selonteossa todetaan, että kynnysarvojen taso vuoden mittaisella tarkastelujaksolla nähdään yleisesti oikeansuuntaisena, eikä kynnysarvojen tasoa tule ainakaan laskea. Talousvaliokunta puolestaan kannattaa kynnysarvojen nostamista: valiokunnan mietinnön mukaan kynnysarvojen kaksinkertaistaminen nykyisestä tehostaisi pienten hankintayksiköiden hankintatointa ja helpottaisi paikallisten pienten yritysten tilannetta. Kuitenkin useat pienet ja jopa keskisuuret yritykset pitävät kynnysarvojen kasvattamista uhkana, jonka pelätään pudottavan osan yrityksistä tarjousten ulkopuolelle. Toivottavasti vuonna 2010 suoritettava kynnysarvon suuruutta ja tasoa koskeva arviointi selkeyttää näkemyksiä aiheesta ja johtaa erityisesti pk-yrityksiä tyydyttäviin ratkaisuihin.

SLL:n ja Greenpeacen ydinvoimanvastainen tilaisuus

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace järjestivät 24.4.2009 eduskunnassa ydinvoima-aiheisen keskustelutilaisuuden, jonka emäntänä minulla oli kunnia toimia. Kevään aikana eduskunnassa on vieraillut muun muassa Fennovoiman väkeä, joten oli mukava kuulla välillä toisenkin puolen mielipiteitä tulevaisuuden energiaratkaisuista. Aiheesta keskusteleminen on ajankohtaista ja välttämätöntä, sillä Suomi muiden maiden ohella on suurten haasteiden edessä ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan vuoksi.

Itse suhtaudun kriittisesti ydinvoimaan ja sen lisärakentamiseen – siihen liittyy vakavia riskejä, eikä se ole pitkällä tähtäimellä ympäristön ja ihmiskunnan edun mukaista. On epäoikeudenmukaista ja arveluttavaa jättää tuleville sukupolville taakaksi ydinjätettä, joka säilyy radioaktiivisena satojen tuhansien vuosien ajan, mahdollisesti vieläkin pidempään. Uudet ydinvoimahankkeet tekisivät toteutuessaan Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan henkeä kohti, ja pahimmassa tapauksessa Suomesta voi tulla EU-maiden ydinjätevarasto. Sitä tuskin kukaan suomalainen haluaa.

Ydinvoimalat ja uraanikaivostoiminta kuormittavat merkittävästi lähialueidensa luontoa sekä vesistöjä ja uhkaavat ihmisten ja eläinten terveyttä. Ydinvoimaa ei voi pitää ympäristöystävällisenä energiantuotantomuotona, vaikka suuret energiayhtiöt rahankiilto silmissään sitä sellaisena yrittävätkin markkinoida. Olen sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on lähdettävä ensisijaisesti uusiutuvien energiamuotojen kehittämisestä ja niiden käytön lisäämisestä. Siten voimme parhaiten turvata maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden.

Koulukiusaaminen saatava kuriin!

Eduskunnassa järjestettiin 22.4.2009 seminaari aiheesta edellytykset nuorten hyvinvoinnille. Seminaarissa kuultiin nuorten parissa työskenteleviä asiantuntijoita ja nautittiin Kallion ilmaisutaitolukion oppilaiden hienoista esityksistä. Osallistuin tilaisuudessa paneelikeskusteluun, jossa puhuin erityisesti koulukiusaamisen ennaltaehkäisyn tärkeydestä.

 Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen elämään ja arkeen, jossa ei tarvitse pelätä sen enempää kotona kuin koulussakaan. Valitettavasti nämä oikeudet jäävät monen kohdalla toteutumatta. Kiusatuksi tuleminen vahingoittaa vakavasti nuoren ihmisen itsetuntoa ja saattaa johtaa vielä aikuisenakin jatkuviin mielenterveyden ongelmiin. Seuraukset voivat olla hyvinkin kohtalokkaat, kuten Jokelan ja Kauhajoen järkyttävät murhenäytelmät osaltaan todistavat.

 Kiusaamisen ehkäisyssä tarvitaan aktiivista yhteistyötä opettajien, muun kouluhenkilökunnan, vanhempien ja oppilaiden välillä. Usein ongelmiin puuttumista vaikeuttaa yleinen ilmapiiri, jossa kiusaamiselta suljetaan silmät, kun ei muutakaan osata. Tällaisesta ilmapiiristä tulee kaikissa kouluissa pyrkiä eroon. Tarvitaan rohkeutta kohdata ja käsitellä epämiellyttävätkin asiat. On ymmärrettävä, että kiusattujen kärsimyksistä ovat vastuussa aktiivisten kiusaajien lisäksi kaikki sivustakatsojat, jotka eivät tilanteeseen puutu. Kiusaamiseen puuttumattomuus on sen äänetöntä hyväksyntää.

Porvoo elokuvateatterin ja keilaradan ylläpitäjäksi?

Vaikka Uusimaan (8.4.2009) mukaan Taidetehdas-asiassa ei ole enää tulossa suurempia muutoksia, toivon, että asiaa edelleen harkitaan ennen lopullista päätöksentekoa. Koko projektia pitää tarkastella huolella erityisesti Porvoon kaupungin ydintoimintojen ja talouden kannalta. Mielestäni tämä on Porvoon kaupunginjohtajan tärkeimpiä työtehtäviä tällä hetkellä. Olisi ollut hyvä saada ajoissa tietoa koko Taidetehtaan alueen toiminnoista ja sitten vasta miettiä siihen sopivaa toteuttamismallia. Nyt tämä suuren luokan hanke tuodaan valtuustoon muodossa ota tai jätä, kaikki yhdellä kerralla. Alueelle suunnitellaan asuntoja, kauppakeskusta, hotellia ja kulttuuritoimintoja.

Haluaisin saada tarkempaa tietoa ns. “mediakeskuksen” toiminnasta, jonka suuruus on suunnitelmissa 1 990 neliötä ja vuokra lähes 400 000 euroa vuodessa. Mielestäni sen nimi johtaa harhaan, sillä kysymys on elokuvateatterista, jonka kellarissa on keilarata. Ihmettelen, onko Porvoon kaupungin ydintoimintaa olla mukana riskinkantajana ja rahoittajana elokuvateatterin ja keilaradan ylläpidossa samalla kun kyläkouluja ajetaan alas. “Mediakeskus” on kallis osa projektia. Jos yksityiset yritykset ovat kiinnostuneita siitä, ne voisivat rahoittaa ja rakentaa sen omalla riskillään, jota ei pitäisi siirtää kaupungin vastuulle.

On varmasti tarpeellista kehittää Porvoon kaupungin ylläpitämää matkailua ja sen hallintoa, mutta onko matkailun paras sijaintipaikka länsirannalla, kaukana vanhasta kaupungista. Myös matkailun yhtiöittämistä on vaikea ymmärtää. Tuntuu siltä, että jälleen halutaan piilottaa verovaroilla ylläpidettävää kunnallista toimintaa ja sen taloutta osakeyhtiön tarjoaman suojaverhon taakse.

Olemmeko todella valmiita tuhlaamaan mahdollisesti miljoonia euroja tähän länsirannan projektiin, vaikka olennaista tietoa ja laskelmia koko hankkeesta puuttuu edelleen. Emme tiedä, paljonko rakennusyhtiö sijoittaa Taidetehtaan korjaukseen, jonka se sitten vuokraa kaupungille (6 940 neliötä, vuosivuokra 670 000 euroa). Huonoa vuokramallissa on myös tilanne 20 vuoden jälkeen, jolloin kaupungilla olisi oikeus lunastaa Taidetehtaan tilat takaisin omistukseensa tai vaihtoehtoisesti jatkaa vuokralaisena, jolloin “vuokran suuruus tarkistetaan markkinahintaiseksi, mikä käytännössä merkitsee rajua vuokrankorotusta”. Myös alueen kunnallistekniikan rakentamisen hinta on mielenkiintoinen tieto, joka puuttuu.

Tällä hetkellä emme tiedä, kuinka paljon Taidetehtaan projekti kokonaisuudessaan maksaisi Porvoon kaupungille. Näin aikana, jolloin Porvoo sulkee kaksi kyläkoulua virkamiesten esittämiin heikkotasoisiin “säästölaskelmiin” vedoten! Näin aikana, jolloin puhumme koko henkilöstön lomautuksesta ja muista peruspalvelujen leikkauksista! Kun puuttuvat tiedot on saatu, voimme edes osittain ottaa kantaa siihen, kuinka kalliiksi tämä “osamaksu-leasing-vaihtokauppa-sopimus” tulee veronmaksajille. Huono taloudellinen tilanne ei saa johtaa siihen, että kaupungin menoja sidotaan vuosikymmeniksi eteenpäin sopimuksilla, joiden yksittäiset maksuerät hukutetaan kaupungin budjettiin. Tämä ajatus- ja toimintatapa on osasyy Porvoon talouden huolestuttavaan epätasapainoon.

Ahneudella ei ole rajoja

Valtionyhtiö Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen jättipalkkiot ovat herättäneet paljon keskustelua viime päivinä. Lehtitietojen mukaan Liliuksen viime vuoden palkka nelinkertaistui kannustinjärjestelmien ansiosta: hän tienasi yhteensä noin 3,2 miljoonaa euroa, kun hänen varsinainen palkkansa on “vain” 867 000 euroa. Valtio on kannustinjärjestelmällä luonut Liliukselle rahasammon loppuiäksi. Tätä on jo ministeri Pekkarinenkin moittinut kohtuuttomaksi, ja siltä se todella tuntuu etenkin nykyisessä taloustilanteessa.

Samanaikaisesti kun liike-elämän pamput laskevat miljooniaan, tavallisia suomalaisia lomautetaan ja irtisanotaan, ja niitä, jotka työpaikkansa saavat pitää, vaaditaan tekemään yhä pitempää työuraa. Moni palkansaaja ei juurikaan ehdi eläkepäivistä nauttia, kun raskas työelämä vie voimat, terveyden ja viime kädessä hengen ennen aikojaan. Toisin on toimitusjohtaja Liliuksella, joka pääsee nauttimaan täydestä eläkkeestä jo 60-vuotiaana. Helsingin Sanomien mukaan Liliuksen eläke tulee pelkän palkan perusteella laskettuna olemaan yli 40 000 euroa kuukaudessa ja bonuspalkkiot mukaan luettuna yli 50 000 euroa kuukaudessa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin suomalaisen keskiansio koko vuodessa. Lilius ei itse tunnu ymmärtävän asiasta noussutta kohua. Ilmeisesti liika raha karkottaa arvostelukyvyn.

Vaalikampanjoiden kulukatot olisivat nuorten ja vähävaraisten etu

Hämärä vaalirahoitus on ollut Suomessa ongelma jo vuosikymmeniä, ja on hyvä, että siitä on vihdoin alettu keskustella myös julkisuudessa. Vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan jäsenenä olen päässyt tutustumaan aiheeseen perusteellisesti, minkä seurauksena omat näkemykseni ovat entisestään vahvistuneet. Toimikunnan kokouksissa on ollut kiinnostavaa huomata, kuinka eri tavoin eri poliittiset ryhmät suhtautuvat vaalirahoitukseen. Ne puolueet ja henkilöt, jotka perinteisesti ovat saaneet eniten ulkopuolista tukea kampanjoihinsa, eivät ole halunneet minkäänlaisia kattoja rajoittamaan vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Muutenkin näiden puolueiden edustajilla on ollut eri tilanteissa mitä mielenkiintoisimpia ideoita avoimuutta lisäävien pykälien kiertämiseen. Tahto todelliseen muutokseen tuntuu puuttuvan useimmilta, ja on ilmiselvää, että syynä ovat nykyisen löyhän järjestelmän heille tuottamat hyödyt. Heidän ilokseen – ja heidän ansiostaan – ei uuden lakiesityksen myötä ole luvassa kulukattoja eikä merkittäviä, vaalirahoituksen avoimuutta aidosti lisääviä uudistuksia.

Helsingin Sanomien mielipidesivuilla oli taannoin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajien kirjoitus, jossa todettiin vaalirahoituksen rajojen olevan nuorten ja köyhien etu. Jaan kirjoittajien mielipiteen siitä, että demokratian edellytyksenä on, että jokaisella kansalaisella on varallisuudestaan riippumatta todellinen mahdollisuus asettua ehdolle vaaleissa. Ehdokkaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, mikäli rikkaiden annetaan käyttää kampanjoihinsa rajattomia summia. Useimmiten nuorilla ja vähävaraisilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada kampanjoihinsa ulkopuolista tukea, toisin kuin varakkailla menestyjillä, sillä miljonäärit tukevat yleensä vain kaltaistensa kampanjoita. Näistä syistä vaalirahoituslakiin olisi tullut ehdottomasti saada selkeät kulukatot. Suuresti ihmettelen, ettei vihreä oikeusministeri Brax ole asiasta samaa mieltä.

RKP:llä harmaata vaalirahaa?

Toukokuussa 2007 Rkp:n Stefan Wallin hämmästytti toteamalla tv-uutisissa, ettei hän halua tietää puolueensa rahalähteitä. On sangen omituista, ettei puolue ole tietoinen siitä, ketkä sen toimintaa rahoittavat, ja helposti herääkin epäilys, että taustalla piilee jotain hämärää. Viime eduskuntavaaleissa Rkp sai suurimman osan vaalirahoituksestaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland -säätiöltä. Säätiörekisteristä löytyvän vuoden 2005 selvityksen mukaan kyseinen säätiö sai lahjoituksia 800 000 euroa ja jakoi avustuksia 600 000 euroa, mutta mitään tarkempaa tietoa siitä, mistä rahat tulivat tai minne ne menivät, ei ole.

Vaalirahoitukseen nykyisellään liittyy paljon harmaata aluetta: esimerkiksi tupakka- tai nuuskateollisuus voi lahjoittaa rahaa jollekin epämääräiselle yhdistykselle, joka sitten luovuttaa rahat eteenpäin tietyn ehdokkaan tai puolueen kampanjatueksi. Vaalirahoitusilmoituksissaan ehdokkaat antavat tiedon ainoastaan peiteyhdistyksestä, jolloin rahojen todellinen alkuperä jää salaisuudeksi. Tämä on moraalisesti arveluttavaa, mutta lain mukaan täysin sallittua toimintaa. Äänestäjät jätetään pimentoon, vaikka heillä nimenomaan pitäisi olla oikeus tietää, mille tahoille heidän ehdokkaansa ovat kiitollisuudenvelassa ja kenen intressit vaikuttavat heidän tekemiinsä päätöksiin.

On selvää, että kun liikemiehet lahjoittavat rahaa poliitikoille, he haluavat aina jotakin vastalahjaksi. Julkisen omaisuuden halvalla myyminen, tiettyjen yritysten tarpeisiin räätälöidyt asemakaavat, julkisin varoin rahoitetut rakennusurakkasopimukset ja elinkeinopoliittisten kehittämistukien jakaminen yrityksille ovat esimerkkejä tällaisista pikku palveluksista, joita poliittiset päätöksentekijät voivat rahoittajilleen järjestää. Tästä on tavallisen kansalaisen etu kaukana. Ei siis ihme, ettei lahjoittajien henkilöllisyyttä haluta tuoda julki.

Huonoina aikoina pidettävä heikommista huolta

Eduskunta käsitteli kuluvalla viikolla valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden kehyksistä vuosille 2010-2013. Keskustelun ykkösaihe oli taantuma, ja hallituksen riittämättömiä elvytystoimia kritisoitiin monelta taholta.

Omassa puheenvuorossani korostin peruspalveluiden turvaamisen tärkeyttä nykyisessä haastavassa taloustilanteessa. Erityisen tärkeää on panostaa lapsiperheiden, lasten ja nuorten palveluihin, sillä jos niistä säästetään tiukkoina aikoina, on meillä tulevaisuudessa paljon pahoinvoivia nuoria ihmisiä. Tämän tietävät parhaiten 90-luvun lama-ajan lapset.

Kehyspäätöksessään hallitus lupasi turvata kuntien palveluja veropohjan muutoksilla. Kiinteistöveron vähimmäis- ja enimmäisprosenttien korottamista ei kuitenkaan voida pitää hyvänä ajatuksena, sillä tavallisten kansalaisten asumismenojen kasvattaminen ei ole omiaan elvyttämään taloutta. Liian monilla ihmisillä on muutenkin vaikeuksia selvitä laskuistaan. Tällaisilla ratkaisuilla kurjistetaan entisestään pienituloisten elämää ja edesautetaan köyhyyden lisääntymistä massamme. Oikeudenmukaista ja järkevää olisi korottaa välillä varakkaiden kansalaisten verotusta, mutta sitä lienee tältä hallitukselta turha odottaa. Tuoreiden lehtitietojen mukaan kokoomus haluaisi nostaa verovapaan osinkotulon ylärajaa, sillä nykyinen 90 000 euron raja on liian alhainen. Toivottomuus uhkaa iskeä, kun tällaisia uutisia lukee.

Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa pitämässään saarnassa piispa Gustav Björkstrand kehotti tavoittelemaan toisen parasta ja välttämään itsekkyyttä. Kehotus suunnattiin kirkon ohella poliittiselle vallalle. Piispa pyysi jokaista miettimään, mitä konkreettisia tekoja voi tehdä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Tämä pyyntö oli mielestäni varsin aiheellinen.

Huonoina aikoina on erityisen tärkeää pitää heikommista huolta. Hyväosaiset, terveet ja varakkaat ihmiset kyllä porskuttelevat eteenpäin kuten ennenkin, mutta jo valmiiksi huonossa asemassa oleville taantuma on vakava paikka. Työttömyys ja lomautukset koskettavat nyt jo monia suomalaisia, ja tilanne tulee vielä pahenemaan; kuinka paljon, sitä ei tiedä kukaan. Tässä tilanteessa moni tarvitsee paitsi yhteiskunnan, myös perheen, suvun, ystävien ja naapurien apua selvitäkseen vaikeiden aikojen yli. Toivon, että tarvittavaa yhteisöllisyyttä ja hyvää tahtoa löytyy ja että taantuma nostaa yhteiskunnassa esille pehmeämmät arvot, vaikka hallitus ei sellaisia kannatakaan.

Muutosten Suomi – kohti pehmeämpiä arvoja?

Yksi kuluneen viikon kiinnostavimmista tapahtumista oli tasavallan presidentin tiistaina 17.3.2009 järjestämä Presidenttifoorumi, johon sain kunnian osallistua. Tämänvuotisen foorumin teemana oli “muutosten Suomi”.

Tilaisuudessa käsiteltiin laajalti Suomen tulevaisuuden haasteita. Oma puheenvuoroni liittyi yhteisöllisyyden puutteeseen ja työelämän joustamattomuuteen, jotka molemmat ovat mielestäni nyky-Suomessa merkittäviä ongelmia.

Yhteisöllisyyden puute on ollut viime aikoina paljon esillä julkisessa keskustelussa, ja aivan syystä. Nykyisessä yksilökeskeisessä kulttuurissamme jokainen on omillaan, ja apua tarvittaessa käännytään sukulaisten tai naapureiden sijasta yhteiskunnan puoleen: vanhukset hoidetaan vanhainkodeissa ja lapset päiväkodeissa, ruokarahaa haetaan sosiaalitoimistosta.

Yhteiskunnan tehtävä on toki tarjota kansalaisille edellä mainittuja palveluita ja tukea, mutta ihmisten tulisi halutessaan voida myös itse huolehtia läheisistään. Työelämän vaatimukset ovat nykyisin niin kovat ja työn ja perhe-elämän yhdistäminen niin vaikeaa, että useimmilla ei ole mahdollisuuksia hoitaa perheensä lapsia ja vanhuksia, vaikka he kuinka haluaisivat.

Tähän pitäisi saada muutos; esimerkiksi etätyö ja osa-aikatyö olisivat ratkaisuja monien perheiden ajankäyttöongelmiin. Toivonkin, että tulevaisuuden Suomessa pehmeät arvot valtaavat alaa ja päästään tilanteeseen, jossa työelämä joustaa ihmisten tarpeiden mukaan eikä päinvastoin.

Taidetehtaan talous pimennossa

Taidetehtaan ja sen ympäristön suunnitelmat alkavat vihdoin saada muotoa. Uusimaan (10.2.2009) mukaan valtuusto päättää pian asemakaavasta, kiinteistönluovutussopimuksista, rakennusoikeudesta maksettavasta hinnasta sekä “liiketoimintasuunnitelman kaltaisesta paperista”.

Tyypillistä kaupungin talouden hoitoa on haluttomuus ottaa minkäänlaista kantaa koko hankkeen kustannuksiin. Alueen hyvä lopputulos on tietenkin tärkeä, mutta tämä ei voi toteutua ilman tarkempia tietoja taloudesta. Viikko sitten valtuusto sai suullista informaatiota monimutkaisista järjestelyistä, joita kehittäjäryhmä on tehnyt.

Koko alueen rakennusoikeus on tämän hetken tietojen mukaan 41 100 kerros-m2 ja sen arvo mahdollisesti 14-20 miljoonaa euroa. Kaupunki luovuttaa tämän alueen kehittäjäryhmälle. Ensimmäinen osa, 31 300 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta, luovutetaan hintaan 675 000 euroa.

Yksi syy tähän matalaan hintaan näyttää olevan se, että kehittäjäryhmä on luvannut puhdistaa maa-alueita, mutta korkeintaan hintaan 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi kehittäjäryhmä rakentaa alueelle kunnallistekniikan eli kadut ja puistot, sekä suostuu vuokraamaan korjatun Taidetehtaan takaisin kaupungille.

Taidetehtaan noin 7 000 neliön suuruisen rakennuksen vuokraaminen aiheuttaa kaupungille 8,4 miljoonaa euroa pääomavuokrakuluja 20 vuoden aikana. Tämän lisäksi kaupunki maksaa normaalia vuokraa, jolla peitetään varsinaisia kiinteistökuluja.

Vaikka alueen toimintojen sisältö on houkutteleva, ei sen taloudellinen suunnitelma ole ollut riittävästi esillä. On mahdotonta tehdä vastuullista päätöstä tai edes arviota koko hankkeen taloudellisista vaikutuksista ja mahdollisista riskeistä ilman tarkempia tietoja. Yleensä riskit on vastaavanlaisissa sopimuksissa ollut tapana siirtää kaupungille – siis veronmaksajille.

Kehotan kaupungin virkamiehiä ennen valtuuston kokousta selvittämään Taidetehdas-sopimusten aiheuttamat seuraamukset Porvoon kaupungin taloudelle. Lisäksi tulee laskea, millaiset kulut olisivat, jos kaupunki olisi itse kunnostanut Taidetehtaan, myynyt muut kaavoitetut maa-alueet markkinahinnalla ja hoitanut kunnallistekniset työt itse.

Jos jatketaan tällä kehittäjävetoisella tiellä, täytyy olla tietoa siitä, paljonko alueen kunnallisteknisten töiden arvoidaan maksavan, kuinka arvokas Taidetehtaan korjaus on ja mihin laatutasoon se korjataan. Vasta kun nämä asiat ovat tiedossamme, voimme arvioida toteutumismallin hintaa. Nyt on riskinä, että Porvoon kaupunki maksaa miljoonia ylimääräistä tämän alueen rakentamisesta ja menettää huomattavan summan maanmyyntituloja.

Työn reilu jakaminen lisäisi hyvinvointia

Eduskunta käsitteli keskiviikkona 11.3.2009 hallituksen kannanottoa eläkeiän nostosta ja eläkkeiden leikkaamisesta. Pääministeri Vanhasen idea nostaa eläkeikää 65 vuoteen sai murskatuomion opposition edustajilta.

Mielestäni työurien pidentämisen on aiheellista, mutta siihen tulisi pyrkiä ennen kaikkea työntekijöiden hyvinvointia tukemalla. Ketään ei voi pakottaa työskentelemään yli jaksamisensa rajojen, mutta pitkään työssä viihtymistä voidaan edesauttaa tekemällä työpaikoista ikääntyvien toiveita kunnioittavia ja heidän osaamistaan arvostavia.

Yksi tärkeä asia työssäjaksamisen kannalta on hyvä esimiestyö, josta monella työpaikalla ei ikävä kyllä tiedetä mitään. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on Suomessa monilla aloilla edelleen vaikeaa. Toivoisin työelämältä enemmän joustavuutta, jotta ihmiset elämäntilanteista riippumatta pystyisivät halutessaan tekemään ansiotyötä. Osa-aikatyö ja etätyö olisivat toimivia ratkaisuja monien perheiden ajankäyttöongelmiin.

Työn reilu jakaminen yhteiskunnassa toisi hyvinvointia nykyistä useammille. On myös muistettava, että maassamme on paljon ikääntyviä pitkäaikaistyöttömiä, joista moni kyllä tekisi töitä, mikäli niitä vain olisi tarjolla. Sen sijaan, että yritetään pakottaa työssä olevat tekemään pitempää uraa kuin he tahtoisivat, kannattaisikin satsata siihen, että kaikenikäiset työttömät saataisiin mukaan työelämään.

Vaalirahoituslakiin jäämässä aukkoja

Kuluvalla viikolla eduskunta on käsitellyt paljon keskustelua herättänyttä lakiesitystä ehdokkaan vaalirahoituksesta. Lakiesityksellä pyritään lisäämään ehdokkaiden vaalirahoituksen avoimuutta ja tietoa ehdokkaiden sidonnaisuuksista sekä rajoittamaan vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Ministeri Brax puhuu historiallisesta uudistuksesta, jonka myötä vaalirahoituksen läpinäkyvyys paranee, mutta tästä voidaan olla montaa mieltä.

 Henkilökohtaisesti en usko, että mikään tulee käytännössä paljoakaan muuttumaan. Ilmoitusvelvollisten ulkopuolelle on sekä eduskunta-, kunnallis- että europarlamenttivaaleissa jäämässä lukuisia henkilöitä, jotka ovat vastaanottaneet merkittäviäkin summia ulkopuolista tukea ja useissa tapauksissa myös osallistuvat kotikuntiensa päätöksentekoon. Kohdistamalla tarkka ilmoitusvelvollisuus ja sen tiukka valvonta oikeisiin ehdokasryhmiin eli niihin, joilla jotain ilmoitettavaa todella on, voitaisiin vaalirahoituksen epäkohtiin puuttua nykyistä tehokkaammin.

 Avoimuuden kannalta nimenomaan kaikkien vaalien suurten rahoittajien ja suuren rahan vastaanottajien näkyminen vaalirahoitusilmoituksissa olisi tärkeää. Näin ei kuitenkaan lakiesityksen perusteella tule tapahtumaan. Yksittäisen tukijan lahjoituskatosta on tulossa liian korkea, ja samoin ilmoittamisrajat tuen antajaan liittyen ovat jäämässä liian korkeiksi. Omasta mielestäni esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaalle lahjoitettu tuhannen euron summa on sen verran merkittävä, että äänestäjien tulisi saada lahjoittaja tietoonsa. Suuret summat kun yleensä jättävät saajansa myös suureen kiitollisuudenvelkaan. Lain yksi keskeinen tavoite oli rajoittaa vaalikampanjoiden kulujen kasvua.

 Tämä onnistuisi ainoastaan asettamalla vaalikampanjoille kohtuulliset kulukatot. Pettymyksekseni lakiesitys kuitenkin tarjoaa vain vapaaehtoisia, vaalipiiri- tai kuntakohtaisia kampanjakattoja, joista puolueet saavat keskenään sopia. Näin ollen ei tähänkään asiaan olla saamassa aitoa muutosta, mistä kärsivät ennen kaikkea nuoret ja vähävaraiset ehdokkaat, joilla ei ole varaa käyttää kampanjoihinsa suuria summia ja joiden tukeminen ei ulkopuolisia rahoittajia kiinnosta.

Nuorten alkoholinkäyttöön puututtava!

Viime aikoina tiedotusvälineissä on ollut esillä järkyttäviä tapauksia, jotka liittyvät alaikäisten humalajuomiseen: 16-vuotiaan tytön uutisoitiin sammuneen hankeen ja puhaltaneen yli 4 promillea, 14-vuotias tyttö puolestaan löydettiin menehtyneenä metsästä, tyhjä puolen litran vodkapullo vieressään. Lastentauteihin erikoistuvan lääkärin Juho Kivistön tuoreesta väitöstutkimuksesta käy ilmi, että Suomi on kärkimaa lasten ja nuorten alkoholimyrkytyksissä verrattuna muihin länsimaihin. Yhdysvaltoihin verrattaessa ero on tiettävästi jopa 50-kertainen.

Yhteiskuntamme suhtautuu poikkeuksellisen myönteisesti runsaaseen alkoholinkäyttöön. Suomalaiset lapset kasvavat kulttuuriin, jossa humalajuominen on normaalia ja kuuluu elämään. Alaikäisten on myös suhteellisen helppo saada käsiinsä alkoholia; sitä ostavat heille kaverit, sisarukset ja jopa omat vanhemmat. Vastuu siirretään nuorille, vaikka sen pitäisi kuulua aikuisille. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi puuttua nuorten juomiseen nykyistä voimakkaammin mm. nostamalla alkoholiveroa ja kieltämällä kokonaan alkoholin mielikuvamainonta, joka tutkimusten mukaan vaikuttaa merkittävästi lasten ja nuorten alkoholiasenteisiin.

Esimerkiksi maksakirroosimaa Ranskassa on alkoholin mielikuvamainonta sekä TV- ja elokuvamainonta kielletty kokonaan. Olen hiljattain jättänyt aihetta koskevan kirjallisen kysymyksen ministerille. Alkoholilainsäädäntöön liittyviä muutoksia käsitellään parhaillaan myös eduskunnan lakivaliokunnassa. Meidän piti viime perjantaina (27.2.) hyväksyä asiaan liittyvä lakivaliokunnan mietintöluonnos, joka on muistaakseni jo neljäs versio mietinnöstä. Koska hallituspuolueiden edustajat eivät päässeet sopimukseen yksityiskohdista, asia päätettiin siirtää kuukaudella eteenpäin. Toivottavasti saamme aikaiseksi lasten ja nuorten edun mukaisen ratkaisun.

Lex Nokia uhkaa perusoikeuksia

Eduskunnassa on kuluvalla viikolla käsitelty runsasta huomiota herättänyttä, Lex Nokiana tunnettua sähköisen viestinnän tietosuojalakia. Hallituksen lakiesityksen tavoitteena on estää yrityssalaisuuksien vuotamista antamalla yritysten seurata työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja.

Yritysten lisäksi tunnistetietoja saisivat lainmuutoksen myötä seurata myös yhteisöt kuten virastot, kirjastot, yliopistot ja koulut. Moni oikeusoppinut suhtautui lakiesitykseen kriittisesti: käsittämättömänä pidettiin muun muassa sitä, että lakiuudistuksen myötä yksityisille yrityksille ja yhteisöille myönnettäisiin suurempi valta rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia kuin poliisille.

Lisäksi Lex Nokian hyötyä pidettiin kyseenalaisena, sillä sähköpostien tunnistetiedot eivät riitä osoittamaan, onko lähetetyssä viestissä yrityssalaisuuksia, ja toisaalta tietoa yrityssalaisuuksista voi halutessaan välittää ilmankin, että käytetään yrityksen omaa sähköpostijärjestelmää. Lex Nokia on askel huolestuttavaan suuntaan. Herää kysymys, näinkö meidän perusoikeuksiamme aletaan pala palalta nakertaa liiketalouden etujen nimissä.

Kaikki vihanlietsonta on vastenmielistä!

Vartissa julkaistiin 22.2. mielipidekirjoitus, joka sisälsi useita valheellisia väitteitä ja vihjailuja allekirjoittaneen toiminnasta kuntapolitiikassa, eduskunnan hallintovaliokunnassa ja täysistunnoissa. Mielipidekirjoittajan tosiasioita vääristävät väitteet osoittavat, että hänellä ei ole käsitystä siitä, kuinka lainsäädäntötyötä tehdään valiokunnissa ja eduskunnan täysistunnoissa.

Suosittelen hänelle oikeustieteen lisäopintoja esimerkiksi avoimen yliopiston kursseilla, jos julkinen kirjoittaminen tästä vaikeasta aiheesta edelleen kiinnostaa häntä. Vartin kirjoituksessa väitettiin, että eduskunta olisi jo käsitellyt ulkomaalaislain muutokset. Väitettiin myös, että perussuomalaiset olisivat äänestäneet lakia vastaan. Tosiasia on, että eduskunta käsittelee yli vuoden työn alla ollutta ulkomaalaislakia seuraavan kerran tiistaina 24.2.2009, jolloin on lakiesityksen toinen käsittely.

Ulkomaalaislaista äänestetään mahdollisesti tulevan viikon aikana, joten kukaan ei voi vielä tietää, mikä on äänestyksen lopputulos, ei edes kommunisti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hallintovaliokunnan valiokuntavastaavana ilmoitin jo keväällä 2008 valiokunnan puheenjohtajalle, että emme tule hallituksen esitystä sellaisenaan hyväksymään.

Sittemmin hallintovaliokunnassa tehtiin lakiesitykseen merkittäviä pykälämuutoksia. Tämä kaikki tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä. Valitettavasti hallintovaliokunnan mietintöteksti muutti viimeisen viikon aikana muotoansa monta kertaa ja viimeisimmät sanamuodot muuttuivat sellaisiksi, ettemme voineet tekstiä 12.12.2008 pidetyssä kokouksessa yksimielisesti hyväksyä.

Eduskunnan internet-sivuilta (http://www.eduskunta.fi) löytyvät linkit itse lakiesitykseen (HE 166/2007 vp.) sekä siitä laadittuun hallintovaliokunnan mietintöön, jonka loppuun on kirjattu allekirjoittaneen vastalause perusteluineen. Eduskunnan täysistunnossa 17.2.2009 pitämäni ulkomaalaislakiin liittyvä puhe löytyy niin ikään eduskunnan internet-sivuilta.

Maahanmuutosta on pystyttävä käymään asiallista ja rakentavaa keskustelua. Suomella tulee olla selkeä lainsäädäntö, yhdenmukainen oikeuskäytäntö ja riittävät taloudelliset resurssit, jotta maahamme tulevien ihmisten kotouttaminen onnistuu mahdollisimman hyvin. Lisäksi tarvitaan sujuvaa kansainvälistä yhteistyötä ja kykyä järjestää tulijoille asunnot, kieliopinnot sekä muu koulutus ja tukea heidän työllistymistään.

Vartissa esitetyt valheelliset väitteet “rasismin lietsonnasta” osoittavat, että niiden esittäjä ei ole vaivautunut lukemaan puheitani tai kirjoituksiani ja on keksinyt omasta päästään mielettömiä tarinoita. Rasismi on vastenmielistä ja lietsonta rasismiin on rikos, josta seuraa rangaistus. Sanoudun jyrkästi irti kaikesta rasismiin liittyvästä toiminnasta.