Onnellista Uutta Vuotta 2008
25.12.2007Kilpilahden varatie ei saanut määrärahoja
22.12.2007Esitin valtion talousarvioon 2008 määrärahoja mm. Kilpilahden teollisuusalueen varatien rakentamisen aloittamiseen.
Hallituspuolueiden edustajat eivät lämmenneet ajatukselle, vaan äänestivät ehdotustani vastaan. Kilpilahden uuden tieyhteyden rahoituksen puolesta äänesti yhteensä 24 kansanedustajaa. Joukossa oli koko perussuomalaisten 5-henkinen eduskuntaryhmä, 5 sosiaalidemokraattia sekä 14 vasemmistoliittolaista.
Mielestäni Kilpilahden teollisuusalueen uuden tieyhteyden rakentamisen aloittaminen olisi ollut erittäin tärkeää.
Alueella käsitellään suuria määriä palo- ja räjähdysherkkiä sekä myrkyllisiä aineita, joten siellä olisi varauduttava suuronnettomuuden sattuessa ihmisten nopeaan evakuointiin.
Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien kansanedustajat tekivät syksyllä 2007 parikymmentä yhteistä talousarvioaloitetta. Kilpilahden varatie oli yksi näistä. Ihmettelen, kuinka hallituspuolueiden edustajat äänestivät jopa itse allekirjoittamiaan aloitteita vastaan!
Toivon, että vuonna 2008 kaikki alueemme kansanedustajat sitoutuvat tekemään parempaa yhteistyötä!
En ekonomi i balans borde vara en självklar uppgift för Borgåledningen
22.12.2007Stadens strategi (som förutsatt att skuldsättningen inte ökar) borde tas på allvar likaså de godkända budgeterna och de i instruktionerna och kommunallagen nerskrivna reglerna. Ett ansvarsfullt och korrekt ledande innebär att verksamheten sköts så att ekonomin är i balans.
Stadsstyrelsen har prioriterat det enklaste sättet att leda verksamheten, ett slags låt gå mentalitet.Man borde prioritera hela verksamheten så att den är i balans med resurserna och sluta med olika politiska delprioriteringar (som att prioritera vissa investeringar), som bara förskjuter problemen på framtiden.
Det är klart att kommunens verksamhet är så pass komplicerad att det är i huvudsak tjänstemännen som skall göra arbetet, det blir politikernas sak att göra riktlinjer och godkänna verksamheten som helhet. För att det här skall fungera behövs ärlighet och öppenhet. Nu går man tyvärr i Borgå på en annan linje. Man har slutenhet som inte inger förtroende och man har gett både informell och formell makt åt vissa få politiker som är för stor och gör det svårt att få ordnade förhållanden på ekonomin.
Parista valokuvasta koko Ankkalammikko loiskahtelee!
14.12.2007Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 12.12. sattui seuraavaa. Pidin puheen:
“…Johtaako kaupunkia johtavat virkamiehet, johtavat sisäpiiri-poliitikot vaiko rakennusurakoitsijat! Porvoon katastrofaalisia talonrakennushankkeita sekä polkuhintaista tontinmyyntiä gryndereille vuosia sivusta seuranneena minulle on pikkuhiljaa muodostunut käsitys, jonka mukaan Porvoota johtavat gryderit ja heidän juoksupoikansa. Onnea heille tästä menestystarinasta!
Tänään olemme hyväksyneet useiden miljoonien eurojen ylityksiä käyttötalouden puolelle 2007. Eihän näissä ylityksissä mitään uutta ole, ne ovat vain osoitus siitä, että valtuustoon nähden teoriassa sitovia talousarvion muutamaa menomäärärahaa ei laskujen hyväksyjien ole tarvinnut eikä tarvitse näköjään jatkossakaan noudattaa. Shoppailu on mukavaa, vaikka ei ole rahaa, maksetaan nyt luottokortilla niin joku maksaa, jos jaksaa, tulevien, ehkä seuraavien 100 vuoden aikana nykyisen johdon ottamat velat…”
Kokouksen loppupuolella otin pari valokuvaa muistoksi blogiini tästä erikoislaatuisesta demokratia-näytelmästä. Tästä ei valtuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander (r) tykännyt. Hän keskeytti kokouksen ja vaati, että kysyisin kuvauksen kohteilta luvat valokuvaamiselle! Siis kymmeniltä valtuutetuilta etukäteisluvat!?
Perustuslakivaliokunnan jäsen Nylander voisi lukea Suomen perustuslakia ja erityisesti sen toista lukua, jonka nimi on Perusoikeudet (pykälät 6 – 23).
Porvoonkin valtuuston kokous on julkinen tilaisuus, josta saa ottaa valokuvia ilman etukäteislupia. Kuvia saa myös julkaista ilman lupia.
Valiokuntien kokoukset avattava kansalaisille?
3.12.2007Tällä viikolla oli vain 11 kokousta, joten olen ehtinyt lukea ja siivota papereitani, joita kasaantuu koko ajan lisää ja lisää. Ehdin osallistua tunniksi myös kahden kirjan julkistamistilaisuuteen, joka järjestettiin suuren valiokunnan vanhassa kokoushuoneessa neljännessä kerroksessa. Kirjojen kirjoittajat kertoivat pääkohdittain omasta osuudestaan. Mielenkiintoista oli kuulla dosentti Tapio Raunion esitys, jonka mukaan valiokuntien kokoukset avattaisiin kansalaisille. Ketä kiinnostaisi?!

Eduskunnan satavuotisjuhlan historiakirjasarjan kaksi uutta osaa
“Kansanedustajan työ ja arki” sekä “Kansainvälinen eduskunta”
Kokemusteni mukaan tavalliset kuntalaiset eivät ole kiinnostuneita tulemaan edes Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksiin, koska kokoukset ovat vuosikaupalla olleet eräänlaisia demokratian kulisseja, joissa muodollisesti leimataan jo muualla päätetyt asiat. Normaalisti valtuuston kokouksia eivät yleisöpenkeiltä seuraa muut kuin eräät kaupungin virkamiehet. Mielestäni päätöksenteon avaaminen kuntalaisille olisi viisaampaa aloittaa kuntatasolla, tekemällä kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokouksista sekä kokousasioista ymmärrettäviä ja julkisia. Näin kansalaiset näkisivät, kuinka heitä koskettavista asioista päätetään ja minkälaisia asioita heidän edustajansa oikeasti ajavat.
Tällä viikolla osallistuin myös pariin haastatteluun. Yksi niistä oli Hesarin tekemä ja se julkaistaan itsenäisyyspäivä-viikolla. Leikkimieleiset Suomi-aiheiset kysymykset esitettiin hallintovaliokunnan jäsenille. Tarkoituksena oli testata Suomi-tietojamme selityksellä, että samanlaisia kysymyksiä voitaisiin esittää myös ulkomaalaisille, jotka hakevat Suomen kansalaisuutta.

Kirjoittaja: pirkko
Kirjoittaja: pirkko 
Kirjoittaja: pirkko 