SLL:n ja Greenpeacen ydinvoimanvastainen tilaisuus

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace järjestivät 24.4.2009 eduskunnassa ydinvoima-aiheisen keskustelutilaisuuden, jonka emäntänä minulla oli kunnia toimia. Kevään aikana eduskunnassa on vieraillut muun muassa Fennovoiman väkeä, joten oli mukava kuulla välillä toisenkin puolen mielipiteitä tulevaisuuden energiaratkaisuista. Aiheesta keskusteleminen on ajankohtaista ja välttämätöntä, sillä Suomi muiden maiden ohella on suurten haasteiden edessä ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan vuoksi.

Itse suhtaudun kriittisesti ydinvoimaan ja sen lisärakentamiseen – siihen liittyy vakavia riskejä, eikä se ole pitkällä tähtäimellä ympäristön ja ihmiskunnan edun mukaista. On epäoikeudenmukaista ja arveluttavaa jättää tuleville sukupolville taakaksi ydinjätettä, joka säilyy radioaktiivisena satojen tuhansien vuosien ajan, mahdollisesti vieläkin pidempään. Uudet ydinvoimahankkeet tekisivät toteutuessaan Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan henkeä kohti, ja pahimmassa tapauksessa Suomesta voi tulla EU-maiden ydinjätevarasto. Sitä tuskin kukaan suomalainen haluaa.

Ydinvoimalat ja uraanikaivostoiminta kuormittavat merkittävästi lähialueidensa luontoa sekä vesistöjä ja uhkaavat ihmisten ja eläinten terveyttä. Ydinvoimaa ei voi pitää ympäristöystävällisenä energiantuotantomuotona, vaikka suuret energiayhtiöt rahankiilto silmissään sitä sellaisena yrittävätkin markkinoida. Olen sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on lähdettävä ensisijaisesti uusiutuvien energiamuotojen kehittämisestä ja niiden käytön lisäämisestä. Siten voimme parhaiten turvata maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden.

Koulukiusaaminen saatava kuriin!

Eduskunnassa järjestettiin 22.4.2009 seminaari aiheesta edellytykset nuorten hyvinvoinnille. Seminaarissa kuultiin nuorten parissa työskenteleviä asiantuntijoita ja nautittiin Kallion ilmaisutaitolukion oppilaiden hienoista esityksistä. Osallistuin tilaisuudessa paneelikeskusteluun, jossa puhuin erityisesti koulukiusaamisen ennaltaehkäisyn tärkeydestä.

 Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen elämään ja arkeen, jossa ei tarvitse pelätä sen enempää kotona kuin koulussakaan. Valitettavasti nämä oikeudet jäävät monen kohdalla toteutumatta. Kiusatuksi tuleminen vahingoittaa vakavasti nuoren ihmisen itsetuntoa ja saattaa johtaa vielä aikuisenakin jatkuviin mielenterveyden ongelmiin. Seuraukset voivat olla hyvinkin kohtalokkaat, kuten Jokelan ja Kauhajoen järkyttävät murhenäytelmät osaltaan todistavat.

 Kiusaamisen ehkäisyssä tarvitaan aktiivista yhteistyötä opettajien, muun kouluhenkilökunnan, vanhempien ja oppilaiden välillä. Usein ongelmiin puuttumista vaikeuttaa yleinen ilmapiiri, jossa kiusaamiselta suljetaan silmät, kun ei muutakaan osata. Tällaisesta ilmapiiristä tulee kaikissa kouluissa pyrkiä eroon. Tarvitaan rohkeutta kohdata ja käsitellä epämiellyttävätkin asiat. On ymmärrettävä, että kiusattujen kärsimyksistä ovat vastuussa aktiivisten kiusaajien lisäksi kaikki sivustakatsojat, jotka eivät tilanteeseen puutu. Kiusaamiseen puuttumattomuus on sen äänetöntä hyväksyntää.

Porvoo elokuvateatterin ja keilaradan ylläpitäjäksi?

Vaikka Uusimaan (8.4.2009) mukaan Taidetehdas-asiassa ei ole enää tulossa suurempia muutoksia, toivon, että asiaa edelleen harkitaan ennen lopullista päätöksentekoa. Koko projektia pitää tarkastella huolella erityisesti Porvoon kaupungin ydintoimintojen ja talouden kannalta. Mielestäni tämä on Porvoon kaupunginjohtajan tärkeimpiä työtehtäviä tällä hetkellä. Olisi ollut hyvä saada ajoissa tietoa koko Taidetehtaan alueen toiminnoista ja sitten vasta miettiä siihen sopivaa toteuttamismallia. Nyt tämä suuren luokan hanke tuodaan valtuustoon muodossa ota tai jätä, kaikki yhdellä kerralla. Alueelle suunnitellaan asuntoja, kauppakeskusta, hotellia ja kulttuuritoimintoja.

Haluaisin saada tarkempaa tietoa ns. “mediakeskuksen” toiminnasta, jonka suuruus on suunnitelmissa 1 990 neliötä ja vuokra lähes 400 000 euroa vuodessa. Mielestäni sen nimi johtaa harhaan, sillä kysymys on elokuvateatterista, jonka kellarissa on keilarata. Ihmettelen, onko Porvoon kaupungin ydintoimintaa olla mukana riskinkantajana ja rahoittajana elokuvateatterin ja keilaradan ylläpidossa samalla kun kyläkouluja ajetaan alas. “Mediakeskus” on kallis osa projektia. Jos yksityiset yritykset ovat kiinnostuneita siitä, ne voisivat rahoittaa ja rakentaa sen omalla riskillään, jota ei pitäisi siirtää kaupungin vastuulle.

On varmasti tarpeellista kehittää Porvoon kaupungin ylläpitämää matkailua ja sen hallintoa, mutta onko matkailun paras sijaintipaikka länsirannalla, kaukana vanhasta kaupungista. Myös matkailun yhtiöittämistä on vaikea ymmärtää. Tuntuu siltä, että jälleen halutaan piilottaa verovaroilla ylläpidettävää kunnallista toimintaa ja sen taloutta osakeyhtiön tarjoaman suojaverhon taakse.

Olemmeko todella valmiita tuhlaamaan mahdollisesti miljoonia euroja tähän länsirannan projektiin, vaikka olennaista tietoa ja laskelmia koko hankkeesta puuttuu edelleen. Emme tiedä, paljonko rakennusyhtiö sijoittaa Taidetehtaan korjaukseen, jonka se sitten vuokraa kaupungille (6 940 neliötä, vuosivuokra 670 000 euroa). Huonoa vuokramallissa on myös tilanne 20 vuoden jälkeen, jolloin kaupungilla olisi oikeus lunastaa Taidetehtaan tilat takaisin omistukseensa tai vaihtoehtoisesti jatkaa vuokralaisena, jolloin “vuokran suuruus tarkistetaan markkinahintaiseksi, mikä käytännössä merkitsee rajua vuokrankorotusta”. Myös alueen kunnallistekniikan rakentamisen hinta on mielenkiintoinen tieto, joka puuttuu.

Tällä hetkellä emme tiedä, kuinka paljon Taidetehtaan projekti kokonaisuudessaan maksaisi Porvoon kaupungille. Näin aikana, jolloin Porvoo sulkee kaksi kyläkoulua virkamiesten esittämiin heikkotasoisiin “säästölaskelmiin” vedoten! Näin aikana, jolloin puhumme koko henkilöstön lomautuksesta ja muista peruspalvelujen leikkauksista! Kun puuttuvat tiedot on saatu, voimme edes osittain ottaa kantaa siihen, kuinka kalliiksi tämä “osamaksu-leasing-vaihtokauppa-sopimus” tulee veronmaksajille. Huono taloudellinen tilanne ei saa johtaa siihen, että kaupungin menoja sidotaan vuosikymmeniksi eteenpäin sopimuksilla, joiden yksittäiset maksuerät hukutetaan kaupungin budjettiin. Tämä ajatus- ja toimintatapa on osasyy Porvoon talouden huolestuttavaan epätasapainoon.

Ahneudella ei ole rajoja

Valtionyhtiö Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen jättipalkkiot ovat herättäneet paljon keskustelua viime päivinä. Lehtitietojen mukaan Liliuksen viime vuoden palkka nelinkertaistui kannustinjärjestelmien ansiosta: hän tienasi yhteensä noin 3,2 miljoonaa euroa, kun hänen varsinainen palkkansa on “vain” 867 000 euroa. Valtio on kannustinjärjestelmällä luonut Liliukselle rahasammon loppuiäksi. Tätä on jo ministeri Pekkarinenkin moittinut kohtuuttomaksi, ja siltä se todella tuntuu etenkin nykyisessä taloustilanteessa.

Samanaikaisesti kun liike-elämän pamput laskevat miljooniaan, tavallisia suomalaisia lomautetaan ja irtisanotaan, ja niitä, jotka työpaikkansa saavat pitää, vaaditaan tekemään yhä pitempää työuraa. Moni palkansaaja ei juurikaan ehdi eläkepäivistä nauttia, kun raskas työelämä vie voimat, terveyden ja viime kädessä hengen ennen aikojaan. Toisin on toimitusjohtaja Liliuksella, joka pääsee nauttimaan täydestä eläkkeestä jo 60-vuotiaana. Helsingin Sanomien mukaan Liliuksen eläke tulee pelkän palkan perusteella laskettuna olemaan yli 40 000 euroa kuukaudessa ja bonuspalkkiot mukaan luettuna yli 50 000 euroa kuukaudessa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin suomalaisen keskiansio koko vuodessa. Lilius ei itse tunnu ymmärtävän asiasta noussutta kohua. Ilmeisesti liika raha karkottaa arvostelukyvyn.

Vaalikampanjoiden kulukatot olisivat nuorten ja vähävaraisten etu

Hämärä vaalirahoitus on ollut Suomessa ongelma jo vuosikymmeniä, ja on hyvä, että siitä on vihdoin alettu keskustella myös julkisuudessa. Vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan jäsenenä olen päässyt tutustumaan aiheeseen perusteellisesti, minkä seurauksena omat näkemykseni ovat entisestään vahvistuneet. Toimikunnan kokouksissa on ollut kiinnostavaa huomata, kuinka eri tavoin eri poliittiset ryhmät suhtautuvat vaalirahoitukseen. Ne puolueet ja henkilöt, jotka perinteisesti ovat saaneet eniten ulkopuolista tukea kampanjoihinsa, eivät ole halunneet minkäänlaisia kattoja rajoittamaan vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Muutenkin näiden puolueiden edustajilla on ollut eri tilanteissa mitä mielenkiintoisimpia ideoita avoimuutta lisäävien pykälien kiertämiseen. Tahto todelliseen muutokseen tuntuu puuttuvan useimmilta, ja on ilmiselvää, että syynä ovat nykyisen löyhän järjestelmän heille tuottamat hyödyt. Heidän ilokseen – ja heidän ansiostaan – ei uuden lakiesityksen myötä ole luvassa kulukattoja eikä merkittäviä, vaalirahoituksen avoimuutta aidosti lisääviä uudistuksia.

Helsingin Sanomien mielipidesivuilla oli taannoin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajien kirjoitus, jossa todettiin vaalirahoituksen rajojen olevan nuorten ja köyhien etu. Jaan kirjoittajien mielipiteen siitä, että demokratian edellytyksenä on, että jokaisella kansalaisella on varallisuudestaan riippumatta todellinen mahdollisuus asettua ehdolle vaaleissa. Ehdokkaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, mikäli rikkaiden annetaan käyttää kampanjoihinsa rajattomia summia. Useimmiten nuorilla ja vähävaraisilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada kampanjoihinsa ulkopuolista tukea, toisin kuin varakkailla menestyjillä, sillä miljonäärit tukevat yleensä vain kaltaistensa kampanjoita. Näistä syistä vaalirahoituslakiin olisi tullut ehdottomasti saada selkeät kulukatot. Suuresti ihmettelen, ettei vihreä oikeusministeri Brax ole asiasta samaa mieltä.

RKP:llä harmaata vaalirahaa?

Toukokuussa 2007 Rkp:n Stefan Wallin hämmästytti toteamalla tv-uutisissa, ettei hän halua tietää puolueensa rahalähteitä. On sangen omituista, ettei puolue ole tietoinen siitä, ketkä sen toimintaa rahoittavat, ja helposti herääkin epäilys, että taustalla piilee jotain hämärää. Viime eduskuntavaaleissa Rkp sai suurimman osan vaalirahoituksestaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland -säätiöltä. Säätiörekisteristä löytyvän vuoden 2005 selvityksen mukaan kyseinen säätiö sai lahjoituksia 800 000 euroa ja jakoi avustuksia 600 000 euroa, mutta mitään tarkempaa tietoa siitä, mistä rahat tulivat tai minne ne menivät, ei ole.

Vaalirahoitukseen nykyisellään liittyy paljon harmaata aluetta: esimerkiksi tupakka- tai nuuskateollisuus voi lahjoittaa rahaa jollekin epämääräiselle yhdistykselle, joka sitten luovuttaa rahat eteenpäin tietyn ehdokkaan tai puolueen kampanjatueksi. Vaalirahoitusilmoituksissaan ehdokkaat antavat tiedon ainoastaan peiteyhdistyksestä, jolloin rahojen todellinen alkuperä jää salaisuudeksi. Tämä on moraalisesti arveluttavaa, mutta lain mukaan täysin sallittua toimintaa. Äänestäjät jätetään pimentoon, vaikka heillä nimenomaan pitäisi olla oikeus tietää, mille tahoille heidän ehdokkaansa ovat kiitollisuudenvelassa ja kenen intressit vaikuttavat heidän tekemiinsä päätöksiin.

On selvää, että kun liikemiehet lahjoittavat rahaa poliitikoille, he haluavat aina jotakin vastalahjaksi. Julkisen omaisuuden halvalla myyminen, tiettyjen yritysten tarpeisiin räätälöidyt asemakaavat, julkisin varoin rahoitetut rakennusurakkasopimukset ja elinkeinopoliittisten kehittämistukien jakaminen yrityksille ovat esimerkkejä tällaisista pikku palveluksista, joita poliittiset päätöksentekijät voivat rahoittajilleen järjestää. Tästä on tavallisen kansalaisen etu kaukana. Ei siis ihme, ettei lahjoittajien henkilöllisyyttä haluta tuoda julki.