Pikkukampanjat suureen syyniin

Useissa medioissa on esitetty johtavien poliitikkojen superlatiivintäyteisiä, ylistäviä lausuntoja Suomen vaalirahoituksen historiallisesta uudistuksesta.

Kertomatta on jäänyt seuraava epäkohta: Eduskuntavaaleissa 2007 oli yhteensä 2 004 ehdokasta. Kaikki 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa ovat velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. (eduskuntapuolueilla on kussakin vaalipiirissä vain yksi varaedustaja). Eduskuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia on 273. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle jää edelleen 1 731 eduskuntavaalien ehdokasta.

 Europarlamenttivaaleissa 2009 oli yhteensä 241 suomalaista ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. (Valitut edustavat 7 puoluetta, ja kullakin puolueella tai vaaliliitolla on yksi varaedustaja.) Europarlamenttivaalien 241 ehdokkaasta vain 19 on ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Vastaavasti 222 ehdokasta jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle.

Kunnallisvaaleissa 2008 oli 38 509 ehdokasta. Heistä 10 412 valittiin valtuustoihin ja 10 412 varavaltuutetuiksi. Nykysysteemissä he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään ilmoitukset vaalirahoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle. ”Historiallisen” uudistuksen myötä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) joutuu siis käsittelemään 20 824 kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoitusta, joista Ylen selvityksen mukaan 93 prosenttia on pienempiä kuin 1000 euroa.

 Tällä hetkellä VTV ei ole saamassa lisäresursseja uusiin tehtäviinsä. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja kontrollijärjestelmän ulkopuolelle jää 1 731 eduskuntavaalien ja 222 europarlamenttivaalien kampanjaa, joissa on mukana myös merkittävää ulkopuolista rahoitusta. Useat eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista ovat myös kotikuntiensa tärkeimpiä poliittisia päätöksentekijöitä.

Ihmettelen suuresti, kuinka tähän epäkohtaan ei ole haluttu tarttua!

Poliittiset virkanimitykset ovat maan tapa

Ranskassa on viime aikoina kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä on syytetty poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan.

Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta totuus on toisenlainen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja ei aina edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Yksityisten yritysten kohdalla tämän vielä ymmärtää, mutta julkisen sektorin tulisi ehdottomasti kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

 Nostin aiheen hiljattain esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla, jossa tiedustelin pääministeri Vanhaselta, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu. Pääministeri totesi vastauksessaan jokseenkin ympäripyöreästi, että lain mukaisesta käytännöstä on pidettävä kiinni, ja korosti, että etenkin hallituksen nimityspolitiikassa kyseistä periaatetta seurataan ja noudatetaan. Pääministerin mukaan valvojien tulee puuttua asiaan, jos on tarvetta.

Pääministerin vastaus kertoo ylimalkaisuudessaan paljon suomalaisesta asenteesta poliittisia virkanimityksiä kohtaan. Ongelmalta halutaan sulkea silmät ja sen olemassaolosta vaietaan, ja yritykset avoimen keskustelun aikaansaamiseksi eivät johda mihinkään. Tämä on valitettavaa, sillä ongelma on todellinen: monissa kunnissa hyvillä työnhakijoilla ei ole mitään mahdollisuuksia tiettyihin virkoihin, sillä ne jaetaan poliittisin perustein. Etenkin näin taantuman aikana, kun työpaikoista kilpailevat yhä useammat, tulisi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden olla tärkeimpiä hakuperiaatteita.

Maan tapa: Poliittiset virkanimitykset

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps: Arvoisa puhemies! Ranskassa on kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä syytetään poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan. Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Totuus on kuitenkin toinen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja aina ei edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Julkisen sektorin tulisi kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

Kysyn asianomaiselta valtioneuvoston jäseneltä, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu, ja aikooko hallitus puuttua asiaan.

Pääministeri Matti Vanhanen: Arvoisa puhemies! Valvojien pitää puuttua asiaan, jos on tarvetta, mutta aivan niin kuin kysyjä totesi puheenvuorossaan, lain mukaan paras pitää valita, ja tästä on pidettävä kiinni ja varsinkin hallituksen nimityspolitiikassa tämä on se periaate, jota seurataan ja noudatetaan.

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps: Arvoisa puhemies! Vuonna 2004 Ranskan entinen pääministeri ja kansanedustaja Juppé sai ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä vuoden vaalikelvottomuuden syyllistyttyään puoluevirkailijoiden palkkaamiseen Pariisin kaupungin virkoihin, vaikka kyseiset virkailijat todellisuudessa tekivät vuosikausia pelkästään puoluetyötä. Tämä palkkahuijaus oli yleisesti tiedossa puolueväen keskuudessa, mutta asialle ei tehty mitään. Tuomarit kutsuivat Juppén toimintaa kansalaisten luottamuksen pettämiseksi. Omasta mielestään hän oli toiminut vain maan tavan mukaisesti. Ranskan puolueet alkoivat saada 1990-luvun lopulla valtiolta taloudellista tukea, koska tätä ennen rahapula edisti niiden syyllistymistä kyseenalaiseen varainhankintaan.

Onko pääministeri tietoinen ranskalaisesta käytännöstä, jossa yritysten maksama vaalirahoitus on kielletty ja puolueiden edellytetään pärjäävän lähinnä valtion tuella? Eikö Suomen olisi syytä (Puhemies: Minuutti on jo kulunut!) ottaa oppia ranskalaisesta vaalirahoitusjärjestelmästä?

Pääministeri Matti Vanhanen: Arvoisa puhemies! Myöskään Suomessa ei ole missään tapauksessa mahdollista, että valtion tai kunnan tehtävässä ja palkoilla oleva tekee puoluetyötä. Se ei käy, eikä sitä vuosikausia katsottaisi, vaan se yksinkertaisesti pitää katkaista välittömästi, jos sellaista näkyy.

Puoluerahoituksen osalta asiaa valmistellut työryhmä on saanut oman esityksensä valmiiksi. Tässä toimikunnassa on myös perussuomalaisten edustaja ollut mukana. Hallitus pyrkii tämän työryhmän esityksen pohjalta tekemään lakiesityksen tämän vuoden aikana eduskunnalle.

Vaalirahoituksen likapyykki pyörii

Puheenvuoro eduskunnan täysistunnosa 30.9.2009

Arvoisa herra puhemies! Suomessa on pesty vanhojen puolueiden vaalirahoitukseen liittyvää likapyykkiä jo puolitoista vuotta. Vaikka pyykkäreinä ovat olleet lukuisat maamme eturivin toimittajat, valtakunnallinen media ja monet muut mielipidevaikuttajat, ei vieläkään ole saatu puhdasta pesutulosta, sillä jatkuvasti, lähes päivittäin paljastuu yhä uusia ja entistä röyhkeämpiä rahan keräämiseen liittyviä lonkeroita.

 Nyt likapyykin sävyt alkavat olla harmaan sijasta mustia, vaikka pitkäkestoisen pyörityksen jälkeen pitäisi näyttää edes hieman valkeammalta. Muutama vuosi sitten Suomessa julkaistiin Tak ili kak -niminen kirja, jossa opetettiin venäläistä tapakulttuuria suomalaisille. Voisi luulla, että kyseinen teos on kirjoitettu keskustan puoluetoimistossa Apollonkadulla. Siitä lienee ammennettu oppia joillakin suunnilla vaalirahan keruuseen kaikenlaisilta hämäräperäisiltä liikemiehiltä sekä yhtiöiltä, säätiöiltä ja vastaavilta.

 Viimeisimmät uutiset kertovat, kuinka yleishyödyllisten asuntoyhtiöiden rahoja on käytetty eräiden poliitikkojen vaalirahoitukseen. Opiskelijoiden ja muiden vuokra-asujien asumisen tukemiseen tarkoitettuja rahoja on kahmittu useissa peräkkäisissä vaaleissa eräiden puolueiden ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Nyt nämä rysän päältä kärynneet poliitikot sitten ilmoittavat eroavansa yhtiöiden johdosta, mutta jäävät edelleen roikkumaan kyseisten yhteisöjen hallintoelimiin. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, miksi he eivät eroa kokonaan tehtävistään, kun kerran itsekin ovat ymmärtäneet, että luottamus on menetetty.

 Arvoisa puhemies! Suomessa suurella rahalla voidaan ostaa näkyviä ja kuuluvia mainostoimistojen ammattilaisten luomia mielikuvakampanjoita, joiden avulla esimerkiksi Sampo-konsernin ääni saattaa painoarvoltaan olla yhtä suuri kuin 15 000 äänestäjän ääni, vaikka Sampo-konsernilla ei ole perustuslakimme mukaan edes äänioikeutta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös tavalliset kunnallisverojen maksajat on pantu tietämättään täyttämään eräiden tärkeimpien kuntapoliitikkojensa vaalikassoja. Tuskin moni äänestäjä tiesi äänestyskopissa maksaneensa kotikuntansa ääniharavan kampanjakuluja taidekauppojen muodossa. Voidaankin kysyä, olisiko äänestyspäätös kenties ollut toisenlainen, jos ehdokkaiden ja puolueiden vaalikampanjoiden kaikista rahoittajista olisi ollut saatavilla totuudenmukaista tietoa jo äänestyshetkellä.

Perussuomalaisten mielestä on äärimmäisen huolestuttavaa, että samanaikaisesti kun kunnat leikkaavat peruspalvelujaan, korottavat kunnallisveroprosenttejaan ja ottavat lisävelkaa, ne syytävät veroeuroja valtaapitävien poliittisten puolueiden taulukauppoihin. On uskomatonta, kuinka jotkut ehdokkaat tai heidän asiamiehensä ovat kehdanneet tehdä myyntitarjouksia jopa kuntiensa kunnanjohtajille ja koulutuskuntayhtymien ja vastaavien verovaroilla ylläpidettävien tahojen johdolle. Pitää olla todella lujaluontoinen kunnanjohtaja, joka uskaltaa sanoa jämäkästi “ei” silloin, kun vaikutusvaltaisimmat kuntapäättäjät kaupittelevat taide-esineitä. Veronmaksajan kannalta on ikävää, että heidän rahoillaan ostetaan ylihintaista taidetta.

 Arvoisa puhemies! Moni hyväuskoinen kansalainen on äänestänyt vaaleissa julkkisehdokasta, vaikkapa entistä missiä tai urheilijalahjakkuutta, tietämättä, että tämä tosiasiassa kulkee vaaleista toiseen jopa talousrikoksiin syyllistyneiden kummisetiensä talutusnuorassa. Jostakin syystä valtamedia ei ole aikaisemmin osoittanut kiinnostusta edes julkisuuden henkilöiden kampanjoiden rahoittajiin. Ilmeisesti edustuskodin sisustuksen ja vaatekaapin sisällön on oletettu kiinnostavan kansaa enemmän. Nyt, kun ehdokkaiden kulissien takana kyhjöttäneet Merisalot ynnä muut tulevat päivänvaloon, saattaa tavallisten kansalaisten luottamus koko demokraattiseen järjestelmäämme horjua vakavasti, ja aivan syystä.

Näyttää siltä, että Suomesta on tullut varsinainen vaalirahoituksen veroparatiisi, jossa ongelmia vähätellään ja häivytetään vetoamalla maan tapaan. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole maan tapa, vaan vanhojen puolueiden tapa toimia. Historiallinen totuus on, että pitkäaikainen vallassaolo altistaa kaikenlaiselle korruptiolle.Perussuomalaiset eivät ole osallistuneet tähän korruptioon.

 Arvoisa puhemies! Tarastin työryhmän haasteet ovat todella suuret, sillä nykyiset vaalirahoitukseen liittyvät lakimme voidaan rinnastaa lähinnä Valko-Venäjän vastaaviin. Perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että kaikki vaalirahoitukseen liittyvät lonkerot on vihdoin tuotava päivänvaloon. Sekä yksittäisten ehdokkaiden että puolueiden kampanjat on saatava mahdollisimman avoimiksi ja läpinäkyviksi riittävän selkeällä ja velvoittavalla lainsäädännöllä sekä rangaistussanktion uhalla. Vaalirahan alkuperän häivyttäminen erilaisten yhdistysten, säätiöiden, yhtiöiden ja muiden tahojen taakse on estettävä.

Lisäksi ehdokkaiden vaalikampanjoille tulee lailla säätää kulukatot, jotka ehkäisevät tehokkaasti nykyistä kampanjoiden kilpavarustelua. Perussuomalaisten mielestä kuntien, valtion, niiden yhtiöitten ja vastaavien julkisilla varoilla toimivien yhteisöjen osallistuminen puolueiden ja ehdokkaiden suoraan tukemiseen myös seminaarien muodossa tulee estää. Lisäksi kaikkien yhteisöjen tuet puolueille ja ehdokkaille pitää saada täysin läpinäkyviksi ja näille tuille on saatava vuosittaiset katot. Tämä on ainoa tapa, jolla voimme palauttaa Suomen kansalaisille takaisin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.