Julkishallinnon kallis kokovartalokorruptio

Marraskuun 11.-12. päivä pidetyssä Porvoon kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa käytettiin tuntikaupalla aikaa yksityiskohtaiseen keskusteluun vuoden 2010 talousarviosta. Pikkusummista väännettiin kättä kahden päivän ajan, kun taas 8.12. pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin olankohautuksella yli 9 miljoonan euron ylitykset kuluvan vuoden talousarvioon. Kyseessä ei ole uusi eikä yllättävä asia, vaan näin on Porvoossa toimittu jo vuosien ajan. Tulokset ovat nähtävissä kaupungin taloudessa, ja huonojen päätösten hinnan maksavat kuntalaiset.

Resursseja tuhlataan epämääräisiin strategioihin ja niihin liittyviin tuloskortteihin, kun tosiasiassa kaiken suunnittelun, seurannan ja päätöksenteon pitäisi tapahtua talousarvion ympärillä. Nähdäkseni keskeinen ongelma on, että meillä Porvoossa ei ole ollut vuosikausiin ammatillisesti pätevää johtoa, sillä jäsenkirja ja suhteet ovat perinteisesti painaneet virkoja jaettaessa ammattitaitoa enemmän.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 1. päivä joulukuuta kunnallispolitiikan dosentti, JHTT Silvo Kaasalaisen laatima erittäin ajankohtainen vieraskynäkirjoitus, jossa kyseenalaistettiin Suomen asema maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukossa juuri poliittisten virkanimitysten yleisyyden tähden. Kaasalainen kutsui valtion- ja kunnallishallinnon poliittisia virkanimityksiä osuvasti “julkishallinnon kokovartalokorruptioksi”. On jo aikakin, että tästä maamme tavasta puhutaan ääneen ja toivon, että avoin keskustelu aiheesta johtaa ajan myötä vanhojen mallien murtumiseen ja aidosti korruptoimattomaan päätöksentekoon. Kuten Kaasalainen kirjoituksessaan totesi, eivät pelkät poliittiset ansiot tee ihmisestä virkaan ammatillisesti päteviä – vain poliittisesti sopivia.

Poliittiset virkanimitykset ovat maan tapa

Ranskassa on viime aikoina kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä on syytetty poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan.

Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta totuus on toisenlainen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja ei aina edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Yksityisten yritysten kohdalla tämän vielä ymmärtää, mutta julkisen sektorin tulisi ehdottomasti kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

 Nostin aiheen hiljattain esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla, jossa tiedustelin pääministeri Vanhaselta, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu. Pääministeri totesi vastauksessaan jokseenkin ympäripyöreästi, että lain mukaisesta käytännöstä on pidettävä kiinni, ja korosti, että etenkin hallituksen nimityspolitiikassa kyseistä periaatetta seurataan ja noudatetaan. Pääministerin mukaan valvojien tulee puuttua asiaan, jos on tarvetta.

Pääministerin vastaus kertoo ylimalkaisuudessaan paljon suomalaisesta asenteesta poliittisia virkanimityksiä kohtaan. Ongelmalta halutaan sulkea silmät ja sen olemassaolosta vaietaan, ja yritykset avoimen keskustelun aikaansaamiseksi eivät johda mihinkään. Tämä on valitettavaa, sillä ongelma on todellinen: monissa kunnissa hyvillä työnhakijoilla ei ole mitään mahdollisuuksia tiettyihin virkoihin, sillä ne jaetaan poliittisin perustein. Etenkin näin taantuman aikana, kun työpaikoista kilpailevat yhä useammat, tulisi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden olla tärkeimpiä hakuperiaatteita.

Kuntapäättäjien sidonnaisuudet saatava julki

Kuntapäättäjien sidonnaisuuksista ilmoittaminen tapahtuu nykyisen kuntalain mukaan valtuuston tai asianomaisen toimielimen vaatimuksesta. Olen selvittänyt, onko Suomessa yhtään valtuustoa tai muuta toimielintä, joka tällaisia vaatimuksia olisi päättäjilleen esittänyt, mutta toistaiseksi en ole löytänyt lainkaan käytännön tapauksia. Kuntalaki on siis jäänyt tältä osin täysin hampaattomaksi. Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta tiedosti ongelman vakavuuden ja esitti tammikuussa 2009, että valtiovarainministeriö selvittää mahdollisuuden sisällyttää kuntalakiin keskeisille kuntapäättäjille ilmoitusvelvollisuuden sidonnaisuuksistaan. Tätä pidettiin erityisen tärkeänä kaavoitus- ja rakennuspäätöksiin osallistuville sekä niille, jotka tekevät päätöksiä julkisista hankinnoista. Toistaiseksi mitään käytännön toimia kuntakorruption kitkemiseksi ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Otin asian esiin eduskunnan suullisella kyselytunnilla 17.9. ja tiedustelin, koska ministeriössä ryhdytään konkreettisiin toimenpiteisiin, jotta kuntapäättäjien sidonnaisuudet saataisiin läpivalaistua. Kysymykseeni vastasi oikeusministeri Brax, joka lupasi, että kuntalain muutostarpeet tullaan käymään läpi valtiovarainministeriön kanssa vielä tällä vaalikaudella. Braxin mukaan eduskunnan käsittelyyn on ensi keväänä tulossa merkittävä jääviyslainsäädännön muutos, joka koskee kansanedustajien jääviyssäännösten kiristämistä. Siinä yhteydessä ja oikeusministeriön tuottamassa materiaalissa kuulemma käydään läpi myös kuntapäättäjien jääviysasioita.

Toivon, että Braxin ilmoittama aikataulu pitää ja kuntalakia tullaan muuttamaan siten, että jatkossa kaikilla kuntapäättäjillä olisi velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksistaan. Asiaa on syytä kiirehtiä erityisesti nyt, kun monia kuntapalveluja yksityistetään. Päätöksentekoon eivät saisi osallistua henkilöt, jotka voivat saada erityisiä etuja kuntapalvelujen yksityistämisestä. Esimerkiksi yrityspalveluja kunnalle myyvän yhtiön hallinnossa, johdossa ja omistajina ei pitäisi olla kuntapäättäjiä, jotka samanaikaisesti toimivat sekä ostajan että myyjän rooleissa. Sama pätee myös hoivapalvelujen kuten vanhusten hoivakotipalveluiden, lastensuojelupalveluiden, lääkäripalveluiden sekä kulttuuri ym. kehittämispalveluiden kohdalla.

Ylikuluttamisesta kohti kestävää kulutusta

Lehtitietojen mukaan luottotietomerkinnät kasvoivat vuonna 2008 noin kahdeksan prosenttia verrattuna kolmen vuoden takaiseen. Koko Suomen kansasta jo noin 5,5 prosentilla on maksuhäiriö, ja on syytä pelätä, että syvenevä taantuma pahentaa tilannetta entisestään.

 Ylivelkaantumisen ja maksuhäiriöiden taustalla voi olla työttömyyttä, sairautta tai esimerkiksi epäonnistunutta yritystoimintaa, mutta yhä useammissa tapauksissa syynä talousvaikeuksiin on liian huoleton rahan käyttö. Valitettavan usein rakoilevaa taloutta yritetään paikata pikavipeillä, mikä vie ojasta allikkoon: nopeasti saatavien, vakuudettomien lainojen maksuaika on lyhyt ja korko kova, ja pian lainan ottanut henkilö joutuu ottamaan uuden pikavipin saadakseen maksettua edellisen pois. Näin velkakierre on valmis.

 Hyvä uutinen on, että markkinaoikeuden tuoreen päätöksen mukaan pikavippejä ei voi enää myöntää ympäri vuorokauden: kännykällä tai tietokoneen välityksellä tilattavien lainojen maksaminen on kielletty kello 23-7 välisenä aikana. Päätös suojelee ravintolakierroksella olevia henkilöitä velkaantumasta yön pikkutunneilla. Kuluttajansuojalakiin on myös tulossa muutos, jonka mukaan lainan vuosikoron tulee jatkossa näkyä mainonnassa.

Edellä mainitut uudistukset ovat hyviä ja aiheellisia, mutta niiden ohella tulisi pyrkiä vaikuttamaan myös ylivelkaantumisen perimmäiseen syyhyn, ylikuluttamiseen. Länsimaiseen kulutuskulttuuriin kuuluva ja etenkin nousukaudella lisääntynyt ylenmääräinen tavaran haaliminen on huolestuttava ilmiö, varsinkin kun siihen yhdistyvät heikot rahankäyttötaidot. Monet ihmiset elävät kuukaudesta toiseen surutta yli varojensa, ja eritoten nuorille shoppailu tuntuu olevan harrastus muiden joukossa. Rahan arvon hämärtyminen näkyy myös suurina asuntolainoina, joita otetaan ilman, että olisi ensin säästetty senttiäkään omaa rahaa, ja hyvässä lykyssä uuden kodin sisustuskin hoidetaan lainarahalla. Kun talouteen ei jätetä minkäänlaista puskuria, on lomautetuksi tai työttömäksi joutuminen todellinen katastrofi.

 Ihmisen kulutustottumukset ja suhde rahaan muokkautuvat jo nuorella iällä, ja silloin niihin on mahdollista vaikuttaa myös ulkoapäin. Koska kaikki eivät opi säästäväisyyttä ja vastuuntuntoista rahankäyttöä kotoaan, olisi varteenotettava ajatus sisällyttää koulujen opetussuunnitelmaan kaikille pakollinen taloudenhallinnan kurssi. Vastapainoksi mainostajien houkutuksille ja amerikkalaisten tv-sarjojen suitsuttamalle kulutuskeskeiselle elämäntavalle nuoremme tarvitsevat selkeää tietoa oman talouden suunnittelusta sekä kestävästä kulutuksesta. Jos tämä tieto tulisi jo koulussa, olisivat velkaneuvonnan jonot huomattavasti nykyistä lyhyemmät.

Hankintalakiuudistus

Eduskunnassa käsiteltiin 29.4.2009 valtioneuvoston selontekoa hankintalakiuudistuksesta. Mielestäni hankintalain tavoitteet ovat hyvät ja kannatettavat, mutta valitettavasti käytännön todellisuus ei ole ollut aivan toivotunlainen. Lakiin liittyy useita ongelmia, joista suurimpia ovat sen pikkutarkkuus ja vaikeaselkoisuus; byrokratiaa on luotu liiaksi, ja sinänsä yksinkertaisista asioista on tehty turhan monimutkaisia. Tehokkuus ei ole lisääntynyt, vaan päinvastoin hankintaprosessit ovat hidastuneet ja pitkittyneet, ja ohessa on syntynyt lisäkustannuksia. Lisäksi hankintakoot ovat kasvaneet ja pk-yrityksillä on ollut vaikeuksia päästä mukaan hankintoihin.

Useissa tapauksissa suomalaiset yritykset ovat olleet kilpailutilanteissa monikansallisia yhtiöitä heikommilla, ja tästä on seurannut konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä suomalaisille; esimerkkinä mainittakoon Finlayson Forssa Oy:n konkurssi. Näinä taloustaantuman aikoina, kun suomalaista työtä tulisi erityisesti tukea, ei tällaiseen yksinkertaisesti ole varaa.

On hyvä muistaa, että kilpailutettaessa palveluita ei pitäisi tuijottaa vain alhaisinta hintaa, vaan työn laadulla ja osaamisella tulisi olla suurin vaikutus ostopäätöksiin. Laatuseikkojen korostaminen on erityisen tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kilpailutettaessa. Halvin ei välttämättä ole paras.

Valtioneuvoston selonteossa todetaan, että kynnysarvojen taso vuoden mittaisella tarkastelujaksolla nähdään yleisesti oikeansuuntaisena, eikä kynnysarvojen tasoa tule ainakaan laskea. Talousvaliokunta puolestaan kannattaa kynnysarvojen nostamista: valiokunnan mietinnön mukaan kynnysarvojen kaksinkertaistaminen nykyisestä tehostaisi pienten hankintayksiköiden hankintatointa ja helpottaisi paikallisten pienten yritysten tilannetta. Kuitenkin useat pienet ja jopa keskisuuret yritykset pitävät kynnysarvojen kasvattamista uhkana, jonka pelätään pudottavan osan yrityksistä tarjousten ulkopuolelle. Toivottavasti vuonna 2010 suoritettava kynnysarvon suuruutta ja tasoa koskeva arviointi selkeyttää näkemyksiä aiheesta ja johtaa erityisesti pk-yrityksiä tyydyttäviin ratkaisuihin.

SLL:n ja Greenpeacen ydinvoimanvastainen tilaisuus

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace järjestivät 24.4.2009 eduskunnassa ydinvoima-aiheisen keskustelutilaisuuden, jonka emäntänä minulla oli kunnia toimia. Kevään aikana eduskunnassa on vieraillut muun muassa Fennovoiman väkeä, joten oli mukava kuulla välillä toisenkin puolen mielipiteitä tulevaisuuden energiaratkaisuista. Aiheesta keskusteleminen on ajankohtaista ja välttämätöntä, sillä Suomi muiden maiden ohella on suurten haasteiden edessä ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan vuoksi.

Itse suhtaudun kriittisesti ydinvoimaan ja sen lisärakentamiseen – siihen liittyy vakavia riskejä, eikä se ole pitkällä tähtäimellä ympäristön ja ihmiskunnan edun mukaista. On epäoikeudenmukaista ja arveluttavaa jättää tuleville sukupolville taakaksi ydinjätettä, joka säilyy radioaktiivisena satojen tuhansien vuosien ajan, mahdollisesti vieläkin pidempään. Uudet ydinvoimahankkeet tekisivät toteutuessaan Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan henkeä kohti, ja pahimmassa tapauksessa Suomesta voi tulla EU-maiden ydinjätevarasto. Sitä tuskin kukaan suomalainen haluaa.

Ydinvoimalat ja uraanikaivostoiminta kuormittavat merkittävästi lähialueidensa luontoa sekä vesistöjä ja uhkaavat ihmisten ja eläinten terveyttä. Ydinvoimaa ei voi pitää ympäristöystävällisenä energiantuotantomuotona, vaikka suuret energiayhtiöt rahankiilto silmissään sitä sellaisena yrittävätkin markkinoida. Olen sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on lähdettävä ensisijaisesti uusiutuvien energiamuotojen kehittämisestä ja niiden käytön lisäämisestä. Siten voimme parhaiten turvata maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden.

Koulukiusaaminen saatava kuriin!

Eduskunnassa järjestettiin 22.4.2009 seminaari aiheesta edellytykset nuorten hyvinvoinnille. Seminaarissa kuultiin nuorten parissa työskenteleviä asiantuntijoita ja nautittiin Kallion ilmaisutaitolukion oppilaiden hienoista esityksistä. Osallistuin tilaisuudessa paneelikeskusteluun, jossa puhuin erityisesti koulukiusaamisen ennaltaehkäisyn tärkeydestä.

 Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen elämään ja arkeen, jossa ei tarvitse pelätä sen enempää kotona kuin koulussakaan. Valitettavasti nämä oikeudet jäävät monen kohdalla toteutumatta. Kiusatuksi tuleminen vahingoittaa vakavasti nuoren ihmisen itsetuntoa ja saattaa johtaa vielä aikuisenakin jatkuviin mielenterveyden ongelmiin. Seuraukset voivat olla hyvinkin kohtalokkaat, kuten Jokelan ja Kauhajoen järkyttävät murhenäytelmät osaltaan todistavat.

 Kiusaamisen ehkäisyssä tarvitaan aktiivista yhteistyötä opettajien, muun kouluhenkilökunnan, vanhempien ja oppilaiden välillä. Usein ongelmiin puuttumista vaikeuttaa yleinen ilmapiiri, jossa kiusaamiselta suljetaan silmät, kun ei muutakaan osata. Tällaisesta ilmapiiristä tulee kaikissa kouluissa pyrkiä eroon. Tarvitaan rohkeutta kohdata ja käsitellä epämiellyttävätkin asiat. On ymmärrettävä, että kiusattujen kärsimyksistä ovat vastuussa aktiivisten kiusaajien lisäksi kaikki sivustakatsojat, jotka eivät tilanteeseen puutu. Kiusaamiseen puuttumattomuus on sen äänetöntä hyväksyntää.

Ahneudella ei ole rajoja

Valtionyhtiö Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen jättipalkkiot ovat herättäneet paljon keskustelua viime päivinä. Lehtitietojen mukaan Liliuksen viime vuoden palkka nelinkertaistui kannustinjärjestelmien ansiosta: hän tienasi yhteensä noin 3,2 miljoonaa euroa, kun hänen varsinainen palkkansa on “vain” 867 000 euroa. Valtio on kannustinjärjestelmällä luonut Liliukselle rahasammon loppuiäksi. Tätä on jo ministeri Pekkarinenkin moittinut kohtuuttomaksi, ja siltä se todella tuntuu etenkin nykyisessä taloustilanteessa.

Samanaikaisesti kun liike-elämän pamput laskevat miljooniaan, tavallisia suomalaisia lomautetaan ja irtisanotaan, ja niitä, jotka työpaikkansa saavat pitää, vaaditaan tekemään yhä pitempää työuraa. Moni palkansaaja ei juurikaan ehdi eläkepäivistä nauttia, kun raskas työelämä vie voimat, terveyden ja viime kädessä hengen ennen aikojaan. Toisin on toimitusjohtaja Liliuksella, joka pääsee nauttimaan täydestä eläkkeestä jo 60-vuotiaana. Helsingin Sanomien mukaan Liliuksen eläke tulee pelkän palkan perusteella laskettuna olemaan yli 40 000 euroa kuukaudessa ja bonuspalkkiot mukaan luettuna yli 50 000 euroa kuukaudessa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin suomalaisen keskiansio koko vuodessa. Lilius ei itse tunnu ymmärtävän asiasta noussutta kohua. Ilmeisesti liika raha karkottaa arvostelukyvyn.

Huonoina aikoina pidettävä heikommista huolta

Eduskunta käsitteli kuluvalla viikolla valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden kehyksistä vuosille 2010-2013. Keskustelun ykkösaihe oli taantuma, ja hallituksen riittämättömiä elvytystoimia kritisoitiin monelta taholta.

Omassa puheenvuorossani korostin peruspalveluiden turvaamisen tärkeyttä nykyisessä haastavassa taloustilanteessa. Erityisen tärkeää on panostaa lapsiperheiden, lasten ja nuorten palveluihin, sillä jos niistä säästetään tiukkoina aikoina, on meillä tulevaisuudessa paljon pahoinvoivia nuoria ihmisiä. Tämän tietävät parhaiten 90-luvun lama-ajan lapset.

Kehyspäätöksessään hallitus lupasi turvata kuntien palveluja veropohjan muutoksilla. Kiinteistöveron vähimmäis- ja enimmäisprosenttien korottamista ei kuitenkaan voida pitää hyvänä ajatuksena, sillä tavallisten kansalaisten asumismenojen kasvattaminen ei ole omiaan elvyttämään taloutta. Liian monilla ihmisillä on muutenkin vaikeuksia selvitä laskuistaan. Tällaisilla ratkaisuilla kurjistetaan entisestään pienituloisten elämää ja edesautetaan köyhyyden lisääntymistä massamme. Oikeudenmukaista ja järkevää olisi korottaa välillä varakkaiden kansalaisten verotusta, mutta sitä lienee tältä hallitukselta turha odottaa. Tuoreiden lehtitietojen mukaan kokoomus haluaisi nostaa verovapaan osinkotulon ylärajaa, sillä nykyinen 90 000 euron raja on liian alhainen. Toivottomuus uhkaa iskeä, kun tällaisia uutisia lukee.

Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa pitämässään saarnassa piispa Gustav Björkstrand kehotti tavoittelemaan toisen parasta ja välttämään itsekkyyttä. Kehotus suunnattiin kirkon ohella poliittiselle vallalle. Piispa pyysi jokaista miettimään, mitä konkreettisia tekoja voi tehdä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Tämä pyyntö oli mielestäni varsin aiheellinen.

Huonoina aikoina on erityisen tärkeää pitää heikommista huolta. Hyväosaiset, terveet ja varakkaat ihmiset kyllä porskuttelevat eteenpäin kuten ennenkin, mutta jo valmiiksi huonossa asemassa oleville taantuma on vakava paikka. Työttömyys ja lomautukset koskettavat nyt jo monia suomalaisia, ja tilanne tulee vielä pahenemaan; kuinka paljon, sitä ei tiedä kukaan. Tässä tilanteessa moni tarvitsee paitsi yhteiskunnan, myös perheen, suvun, ystävien ja naapurien apua selvitäkseen vaikeiden aikojen yli. Toivon, että tarvittavaa yhteisöllisyyttä ja hyvää tahtoa löytyy ja että taantuma nostaa yhteiskunnassa esille pehmeämmät arvot, vaikka hallitus ei sellaisia kannatakaan.

Muutosten Suomi – kohti pehmeämpiä arvoja?

Yksi kuluneen viikon kiinnostavimmista tapahtumista oli tasavallan presidentin tiistaina 17.3.2009 järjestämä Presidenttifoorumi, johon sain kunnian osallistua. Tämänvuotisen foorumin teemana oli “muutosten Suomi”.

Tilaisuudessa käsiteltiin laajalti Suomen tulevaisuuden haasteita. Oma puheenvuoroni liittyi yhteisöllisyyden puutteeseen ja työelämän joustamattomuuteen, jotka molemmat ovat mielestäni nyky-Suomessa merkittäviä ongelmia.

Yhteisöllisyyden puute on ollut viime aikoina paljon esillä julkisessa keskustelussa, ja aivan syystä. Nykyisessä yksilökeskeisessä kulttuurissamme jokainen on omillaan, ja apua tarvittaessa käännytään sukulaisten tai naapureiden sijasta yhteiskunnan puoleen: vanhukset hoidetaan vanhainkodeissa ja lapset päiväkodeissa, ruokarahaa haetaan sosiaalitoimistosta.

Yhteiskunnan tehtävä on toki tarjota kansalaisille edellä mainittuja palveluita ja tukea, mutta ihmisten tulisi halutessaan voida myös itse huolehtia läheisistään. Työelämän vaatimukset ovat nykyisin niin kovat ja työn ja perhe-elämän yhdistäminen niin vaikeaa, että useimmilla ei ole mahdollisuuksia hoitaa perheensä lapsia ja vanhuksia, vaikka he kuinka haluaisivat.

Tähän pitäisi saada muutos; esimerkiksi etätyö ja osa-aikatyö olisivat ratkaisuja monien perheiden ajankäyttöongelmiin. Toivonkin, että tulevaisuuden Suomessa pehmeät arvot valtaavat alaa ja päästään tilanteeseen, jossa työelämä joustaa ihmisten tarpeiden mukaan eikä päinvastoin.

Työn reilu jakaminen lisäisi hyvinvointia

Eduskunta käsitteli keskiviikkona 11.3.2009 hallituksen kannanottoa eläkeiän nostosta ja eläkkeiden leikkaamisesta. Pääministeri Vanhasen idea nostaa eläkeikää 65 vuoteen sai murskatuomion opposition edustajilta.

Mielestäni työurien pidentämisen on aiheellista, mutta siihen tulisi pyrkiä ennen kaikkea työntekijöiden hyvinvointia tukemalla. Ketään ei voi pakottaa työskentelemään yli jaksamisensa rajojen, mutta pitkään työssä viihtymistä voidaan edesauttaa tekemällä työpaikoista ikääntyvien toiveita kunnioittavia ja heidän osaamistaan arvostavia.

Yksi tärkeä asia työssäjaksamisen kannalta on hyvä esimiestyö, josta monella työpaikalla ei ikävä kyllä tiedetä mitään. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on Suomessa monilla aloilla edelleen vaikeaa. Toivoisin työelämältä enemmän joustavuutta, jotta ihmiset elämäntilanteista riippumatta pystyisivät halutessaan tekemään ansiotyötä. Osa-aikatyö ja etätyö olisivat toimivia ratkaisuja monien perheiden ajankäyttöongelmiin.

Työn reilu jakaminen yhteiskunnassa toisi hyvinvointia nykyistä useammille. On myös muistettava, että maassamme on paljon ikääntyviä pitkäaikaistyöttömiä, joista moni kyllä tekisi töitä, mikäli niitä vain olisi tarjolla. Sen sijaan, että yritetään pakottaa työssä olevat tekemään pitempää uraa kuin he tahtoisivat, kannattaisikin satsata siihen, että kaikenikäiset työttömät saataisiin mukaan työelämään.

Lex Nokia uhkaa perusoikeuksia

Eduskunnassa on kuluvalla viikolla käsitelty runsasta huomiota herättänyttä, Lex Nokiana tunnettua sähköisen viestinnän tietosuojalakia. Hallituksen lakiesityksen tavoitteena on estää yrityssalaisuuksien vuotamista antamalla yritysten seurata työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja.

Yritysten lisäksi tunnistetietoja saisivat lainmuutoksen myötä seurata myös yhteisöt kuten virastot, kirjastot, yliopistot ja koulut. Moni oikeusoppinut suhtautui lakiesitykseen kriittisesti: käsittämättömänä pidettiin muun muassa sitä, että lakiuudistuksen myötä yksityisille yrityksille ja yhteisöille myönnettäisiin suurempi valta rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia kuin poliisille.

Lisäksi Lex Nokian hyötyä pidettiin kyseenalaisena, sillä sähköpostien tunnistetiedot eivät riitä osoittamaan, onko lähetetyssä viestissä yrityssalaisuuksia, ja toisaalta tietoa yrityssalaisuuksista voi halutessaan välittää ilmankin, että käytetään yrityksen omaa sähköpostijärjestelmää. Lex Nokia on askel huolestuttavaan suuntaan. Herää kysymys, näinkö meidän perusoikeuksiamme aletaan pala palalta nakertaa liiketalouden etujen nimissä.