Nyt ammutaan tykillä kuntavaalien hyttysiä!

Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta on saanut työnsä päätökseen ja luovutti perjantaina mietintönsä ministeri Braxille (vihr). Olen tyytyväinen vaalirahoituksesta käytyyn laajaan julkiseen keskusteluun, mutta valitettavasti uuteen lakiin on jäämässä merkittäviä aukkoja.

 Suurimpana epäkohtana pidän sitä, että eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista noin 90 prosenttia jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle. Näissä kampanjoissa liikkuu usein todella suuria rahasummia, ja siksi ne olisi pitänyt ehdottomasti saada ilmoitusvelvollisuuden piiriin ja Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) kontrolliin.

 Eduskuntavaaleissa 2007 oli 2.004 ehdokasta. Heistä 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa oli velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäi 1.731 ehdokasta. Vastaavasti europarlamenttivaaleissa 2009 oli 241 ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. Vain nämä 19 olivat ilmoitusvelvollisia vaalirahoituksestaan ja 222 jäi kaiken ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle, vaikka joukossa oli yli 100.000 euron kampanjoita. Nämä ongelmat ovat edessämme myös tulevissa vaaleissa, jos hallitus ei ministeri Braxin johdolla korjaa asiaa.

 Samanaikaisesti kun eduskunta- ja europarlamenttivaalien jättikampanjoita rahoittajineen jää täydelliseen pimentoon, tulee tiukan ilmoitusvelvollisuuden piiriin noin 20.000 kunnallisvaalien valtuutettua ja varavaltuutettua. Jatkossa he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään monisivuiset vaalirahoitusilmoituksensa VTV:lle, vaikka useilla heistä vaalikuluja on ollut tasan nolla euroa. Nämä ilmoitukset tulevat tukkimaan VTV:n, mikäli virasto ei saa riittävästi määrärahoja uusien tehtäviensä järjestämiseen. Nyt ammutaan tykillä kuntavaalien hyttysiä samanaikaisesti kun pari tuhatta eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokasta porskuttelee jatkossakin kaiken kontrollin ulkopuolella.

Pikkukampanjat suureen syyniin

Useissa medioissa on esitetty johtavien poliitikkojen superlatiivintäyteisiä, ylistäviä lausuntoja Suomen vaalirahoituksen historiallisesta uudistuksesta.

Kertomatta on jäänyt seuraava epäkohta: Eduskuntavaaleissa 2007 oli yhteensä 2 004 ehdokasta. Kaikki 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa ovat velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. (eduskuntapuolueilla on kussakin vaalipiirissä vain yksi varaedustaja). Eduskuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia on 273. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle jää edelleen 1 731 eduskuntavaalien ehdokasta.

 Europarlamenttivaaleissa 2009 oli yhteensä 241 suomalaista ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. (Valitut edustavat 7 puoluetta, ja kullakin puolueella tai vaaliliitolla on yksi varaedustaja.) Europarlamenttivaalien 241 ehdokkaasta vain 19 on ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Vastaavasti 222 ehdokasta jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle.

Kunnallisvaaleissa 2008 oli 38 509 ehdokasta. Heistä 10 412 valittiin valtuustoihin ja 10 412 varavaltuutetuiksi. Nykysysteemissä he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään ilmoitukset vaalirahoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle. ”Historiallisen” uudistuksen myötä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) joutuu siis käsittelemään 20 824 kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoitusta, joista Ylen selvityksen mukaan 93 prosenttia on pienempiä kuin 1000 euroa.

 Tällä hetkellä VTV ei ole saamassa lisäresursseja uusiin tehtäviinsä. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja kontrollijärjestelmän ulkopuolelle jää 1 731 eduskuntavaalien ja 222 europarlamenttivaalien kampanjaa, joissa on mukana myös merkittävää ulkopuolista rahoitusta. Useat eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista ovat myös kotikuntiensa tärkeimpiä poliittisia päätöksentekijöitä.

Ihmettelen suuresti, kuinka tähän epäkohtaan ei ole haluttu tarttua!

Maan tapa: Poliittiset virkanimitykset

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps: Arvoisa puhemies! Ranskassa on kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä syytetään poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan. Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Totuus on kuitenkin toinen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja aina ei edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Julkisen sektorin tulisi kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

Kysyn asianomaiselta valtioneuvoston jäseneltä, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu, ja aikooko hallitus puuttua asiaan.

Pääministeri Matti Vanhanen: Arvoisa puhemies! Valvojien pitää puuttua asiaan, jos on tarvetta, mutta aivan niin kuin kysyjä totesi puheenvuorossaan, lain mukaan paras pitää valita, ja tästä on pidettävä kiinni ja varsinkin hallituksen nimityspolitiikassa tämä on se periaate, jota seurataan ja noudatetaan.

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps: Arvoisa puhemies! Vuonna 2004 Ranskan entinen pääministeri ja kansanedustaja Juppé sai ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä vuoden vaalikelvottomuuden syyllistyttyään puoluevirkailijoiden palkkaamiseen Pariisin kaupungin virkoihin, vaikka kyseiset virkailijat todellisuudessa tekivät vuosikausia pelkästään puoluetyötä. Tämä palkkahuijaus oli yleisesti tiedossa puolueväen keskuudessa, mutta asialle ei tehty mitään. Tuomarit kutsuivat Juppén toimintaa kansalaisten luottamuksen pettämiseksi. Omasta mielestään hän oli toiminut vain maan tavan mukaisesti. Ranskan puolueet alkoivat saada 1990-luvun lopulla valtiolta taloudellista tukea, koska tätä ennen rahapula edisti niiden syyllistymistä kyseenalaiseen varainhankintaan.

Onko pääministeri tietoinen ranskalaisesta käytännöstä, jossa yritysten maksama vaalirahoitus on kielletty ja puolueiden edellytetään pärjäävän lähinnä valtion tuella? Eikö Suomen olisi syytä (Puhemies: Minuutti on jo kulunut!) ottaa oppia ranskalaisesta vaalirahoitusjärjestelmästä?

Pääministeri Matti Vanhanen: Arvoisa puhemies! Myöskään Suomessa ei ole missään tapauksessa mahdollista, että valtion tai kunnan tehtävässä ja palkoilla oleva tekee puoluetyötä. Se ei käy, eikä sitä vuosikausia katsottaisi, vaan se yksinkertaisesti pitää katkaista välittömästi, jos sellaista näkyy.

Puoluerahoituksen osalta asiaa valmistellut työryhmä on saanut oman esityksensä valmiiksi. Tässä toimikunnassa on myös perussuomalaisten edustaja ollut mukana. Hallitus pyrkii tämän työryhmän esityksen pohjalta tekemään lakiesityksen tämän vuoden aikana eduskunnalle.

Vaalirahoituksen likapyykki pyörii

Puheenvuoro eduskunnan täysistunnosa 30.9.2009

Arvoisa herra puhemies! Suomessa on pesty vanhojen puolueiden vaalirahoitukseen liittyvää likapyykkiä jo puolitoista vuotta. Vaikka pyykkäreinä ovat olleet lukuisat maamme eturivin toimittajat, valtakunnallinen media ja monet muut mielipidevaikuttajat, ei vieläkään ole saatu puhdasta pesutulosta, sillä jatkuvasti, lähes päivittäin paljastuu yhä uusia ja entistä röyhkeämpiä rahan keräämiseen liittyviä lonkeroita.

 Nyt likapyykin sävyt alkavat olla harmaan sijasta mustia, vaikka pitkäkestoisen pyörityksen jälkeen pitäisi näyttää edes hieman valkeammalta. Muutama vuosi sitten Suomessa julkaistiin Tak ili kak -niminen kirja, jossa opetettiin venäläistä tapakulttuuria suomalaisille. Voisi luulla, että kyseinen teos on kirjoitettu keskustan puoluetoimistossa Apollonkadulla. Siitä lienee ammennettu oppia joillakin suunnilla vaalirahan keruuseen kaikenlaisilta hämäräperäisiltä liikemiehiltä sekä yhtiöiltä, säätiöiltä ja vastaavilta.

 Viimeisimmät uutiset kertovat, kuinka yleishyödyllisten asuntoyhtiöiden rahoja on käytetty eräiden poliitikkojen vaalirahoitukseen. Opiskelijoiden ja muiden vuokra-asujien asumisen tukemiseen tarkoitettuja rahoja on kahmittu useissa peräkkäisissä vaaleissa eräiden puolueiden ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Nyt nämä rysän päältä kärynneet poliitikot sitten ilmoittavat eroavansa yhtiöiden johdosta, mutta jäävät edelleen roikkumaan kyseisten yhteisöjen hallintoelimiin. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, miksi he eivät eroa kokonaan tehtävistään, kun kerran itsekin ovat ymmärtäneet, että luottamus on menetetty.

 Arvoisa puhemies! Suomessa suurella rahalla voidaan ostaa näkyviä ja kuuluvia mainostoimistojen ammattilaisten luomia mielikuvakampanjoita, joiden avulla esimerkiksi Sampo-konsernin ääni saattaa painoarvoltaan olla yhtä suuri kuin 15 000 äänestäjän ääni, vaikka Sampo-konsernilla ei ole perustuslakimme mukaan edes äänioikeutta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös tavalliset kunnallisverojen maksajat on pantu tietämättään täyttämään eräiden tärkeimpien kuntapoliitikkojensa vaalikassoja. Tuskin moni äänestäjä tiesi äänestyskopissa maksaneensa kotikuntansa ääniharavan kampanjakuluja taidekauppojen muodossa. Voidaankin kysyä, olisiko äänestyspäätös kenties ollut toisenlainen, jos ehdokkaiden ja puolueiden vaalikampanjoiden kaikista rahoittajista olisi ollut saatavilla totuudenmukaista tietoa jo äänestyshetkellä.

Perussuomalaisten mielestä on äärimmäisen huolestuttavaa, että samanaikaisesti kun kunnat leikkaavat peruspalvelujaan, korottavat kunnallisveroprosenttejaan ja ottavat lisävelkaa, ne syytävät veroeuroja valtaapitävien poliittisten puolueiden taulukauppoihin. On uskomatonta, kuinka jotkut ehdokkaat tai heidän asiamiehensä ovat kehdanneet tehdä myyntitarjouksia jopa kuntiensa kunnanjohtajille ja koulutuskuntayhtymien ja vastaavien verovaroilla ylläpidettävien tahojen johdolle. Pitää olla todella lujaluontoinen kunnanjohtaja, joka uskaltaa sanoa jämäkästi “ei” silloin, kun vaikutusvaltaisimmat kuntapäättäjät kaupittelevat taide-esineitä. Veronmaksajan kannalta on ikävää, että heidän rahoillaan ostetaan ylihintaista taidetta.

 Arvoisa puhemies! Moni hyväuskoinen kansalainen on äänestänyt vaaleissa julkkisehdokasta, vaikkapa entistä missiä tai urheilijalahjakkuutta, tietämättä, että tämä tosiasiassa kulkee vaaleista toiseen jopa talousrikoksiin syyllistyneiden kummisetiensä talutusnuorassa. Jostakin syystä valtamedia ei ole aikaisemmin osoittanut kiinnostusta edes julkisuuden henkilöiden kampanjoiden rahoittajiin. Ilmeisesti edustuskodin sisustuksen ja vaatekaapin sisällön on oletettu kiinnostavan kansaa enemmän. Nyt, kun ehdokkaiden kulissien takana kyhjöttäneet Merisalot ynnä muut tulevat päivänvaloon, saattaa tavallisten kansalaisten luottamus koko demokraattiseen järjestelmäämme horjua vakavasti, ja aivan syystä.

Näyttää siltä, että Suomesta on tullut varsinainen vaalirahoituksen veroparatiisi, jossa ongelmia vähätellään ja häivytetään vetoamalla maan tapaan. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole maan tapa, vaan vanhojen puolueiden tapa toimia. Historiallinen totuus on, että pitkäaikainen vallassaolo altistaa kaikenlaiselle korruptiolle.Perussuomalaiset eivät ole osallistuneet tähän korruptioon.

 Arvoisa puhemies! Tarastin työryhmän haasteet ovat todella suuret, sillä nykyiset vaalirahoitukseen liittyvät lakimme voidaan rinnastaa lähinnä Valko-Venäjän vastaaviin. Perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että kaikki vaalirahoitukseen liittyvät lonkerot on vihdoin tuotava päivänvaloon. Sekä yksittäisten ehdokkaiden että puolueiden kampanjat on saatava mahdollisimman avoimiksi ja läpinäkyviksi riittävän selkeällä ja velvoittavalla lainsäädännöllä sekä rangaistussanktion uhalla. Vaalirahan alkuperän häivyttäminen erilaisten yhdistysten, säätiöiden, yhtiöiden ja muiden tahojen taakse on estettävä.

Lisäksi ehdokkaiden vaalikampanjoille tulee lailla säätää kulukatot, jotka ehkäisevät tehokkaasti nykyistä kampanjoiden kilpavarustelua. Perussuomalaisten mielestä kuntien, valtion, niiden yhtiöitten ja vastaavien julkisilla varoilla toimivien yhteisöjen osallistuminen puolueiden ja ehdokkaiden suoraan tukemiseen myös seminaarien muodossa tulee estää. Lisäksi kaikkien yhteisöjen tuet puolueille ja ehdokkaille pitää saada täysin läpinäkyviksi ja näille tuille on saatava vuosittaiset katot. Tämä on ainoa tapa, jolla voimme palauttaa Suomen kansalaisille takaisin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.

Piilotetaanko vaalirahoitus jatkossakin yhdistysten, yhtiöiden ja säätiöiden taakse?

Tarastin vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan välimietinnössä käsiteltiin ehdokkaan vaalirahoitusta. Komiteamietintö 2009:1 löytyy Oikeusministeriön nettisivuilta www.om.fi. Mietinnön sivuilla 71-75 on työryhmän kolmen jäsenen eriävät mielipiteet perusteluineen. Jarmo Korhonen (kesk.) toteaa eriävässä mielipiteessään mm. seuraavaa: “Keskusta suhtautuu suurin varauksin ehdokkaan vaalirahoituksen rajoituksiin eri vaaleissa. Rajoitukset voi vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan esityksen mukaan kiertää puolueyhdistysten toiminnan kautta…” Taru Tujunen (kok.) puolestaan toteaa, kuinka “Ehdokkaan kampanjakuluille asetettu katto asettaisi ehdokkaat hyvin epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Kampanjakaton toteutumista olisi käytännössä myös mahdotonta valvoa…” Itse kannatin työryhmässä vaalimainonnalle asetettavia seuraavia kulukattoja: kunnallisvaalit 10 000 euroa, eduskuntavaalit 50 000 euroa ja europarlamenttivaalit 100 000 euroa sekä kaiken vaalirahoituksen laajaa avoimuutta. Mielestäni suuren rahan voimalla ostetut ja mielikuvissa usein poutapilviä hipovat vaalikampanjat eivät saisi ratkaista eri vaalien tulosta.

Tällä hetkellä käsittelemme Tarastin toimikunnassa puolueyhdistysten sekä puolueiden hallitsemien osakeyhtiöiden, säätiöiden jne. vaalirahoituksen avaamista. Voidaanko näiden tahojen toiminnan rahoittajat kertoa avoimesti äänestäjille, miten se tapahtuisi ja mikä olisi sopiva valvontaviranomainen. Helsingin Sanomien uutisessa 14.7.2009 Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) edustaja toteaa, kuinka jokaisen puolue-euron perässä juokseminen on myös resurssikysymys. VTV:n mukaan esimerkiksi satojen paikallisjärjestöjen talouden selvittäminen olisi loputon suo. On ymmärrettävää, ettei mikään virasto halua lisätyötä ilman uusia virkoja. Mikäli VTV:n resurssit riittävät 14 000 valtuutetun ja varavaltuutetun rahoitusilmoitusten (joista yli 90 prosenttia on alle 1000 euroa) tarkastamiseen, kuten uusi laki ehdokkaan vaalirahoituksesta määrää, on resurssit löydyttävä jostakin myös puolueiden paikallisyhdistysten rahoituksen avaamiseen, sillä siellä liikuvat myös suuret setelit. Jos yhdistykset, osakeyhtiöt, säätiöt yms. jätetään valvonnan ulkopuolelle, kierrätetään jatkossakin tietyille pääehdokkaille korvamerkityt suuret tukisummat niiden tilien kautta. Mielestäni valtion eli veronmaksajien maksama puoluetuki pitäisi ottaa kokonaan pois niiltä puolueilta, jotka keräävät vaalirahaa kaikenlaisilta epämääräisiltä liikemiehiltä ja heidän yrityksiltään.

Vaalirahaa jakavat esimerkiksi osuuskaupat, rakennusliikkeet ja kiinteistösijoittajat, joilla on jatkuvasti kaavoitus- ja rakentamishankkeita vireillä kunnissa. Vaalirahoitusta vastaanottanut ehdokas saattaa päätyä kotikuntansa kaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäseneksi, jossa hän pääsee vuodesta toiseen edistämään omien vakituisten rahoittajiensa taloudellisia etuja. Siksi myös kaikkien kunnallispoliitikkojen olisi syytä kertoa laajemminkin sidonnaisuuksistaan yrityksiin ja vaalien rahoittajatahoihin, mistä aiheesta tein kesällä kirjallisen kysymyksen ao. ministerille. Lähinnä kepu ja kokoomus hallituspuolueina estivät yksittäisille vaalikampanjoille asetettavat kulukatot kokonaan, vaikka se oli työryhmän työlle asetettu keskeinen tavoite. Vanhojen valtapuolueiden asenne vaalirahoituksen avoimuuteen ja kampanjakattoihin ilmenee selkeästi heidän edustajiensa eriävissä mielipiteissä, vaikka he julistavatkin julkisuudessa kovalla äänellä avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta.

Vaalikampanjoiden kulukatot olisivat nuorten ja vähävaraisten etu

Hämärä vaalirahoitus on ollut Suomessa ongelma jo vuosikymmeniä, ja on hyvä, että siitä on vihdoin alettu keskustella myös julkisuudessa. Vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan jäsenenä olen päässyt tutustumaan aiheeseen perusteellisesti, minkä seurauksena omat näkemykseni ovat entisestään vahvistuneet. Toimikunnan kokouksissa on ollut kiinnostavaa huomata, kuinka eri tavoin eri poliittiset ryhmät suhtautuvat vaalirahoitukseen. Ne puolueet ja henkilöt, jotka perinteisesti ovat saaneet eniten ulkopuolista tukea kampanjoihinsa, eivät ole halunneet minkäänlaisia kattoja rajoittamaan vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Muutenkin näiden puolueiden edustajilla on ollut eri tilanteissa mitä mielenkiintoisimpia ideoita avoimuutta lisäävien pykälien kiertämiseen. Tahto todelliseen muutokseen tuntuu puuttuvan useimmilta, ja on ilmiselvää, että syynä ovat nykyisen löyhän järjestelmän heille tuottamat hyödyt. Heidän ilokseen – ja heidän ansiostaan – ei uuden lakiesityksen myötä ole luvassa kulukattoja eikä merkittäviä, vaalirahoituksen avoimuutta aidosti lisääviä uudistuksia.

Helsingin Sanomien mielipidesivuilla oli taannoin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajien kirjoitus, jossa todettiin vaalirahoituksen rajojen olevan nuorten ja köyhien etu. Jaan kirjoittajien mielipiteen siitä, että demokratian edellytyksenä on, että jokaisella kansalaisella on varallisuudestaan riippumatta todellinen mahdollisuus asettua ehdolle vaaleissa. Ehdokkaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, mikäli rikkaiden annetaan käyttää kampanjoihinsa rajattomia summia. Useimmiten nuorilla ja vähävaraisilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada kampanjoihinsa ulkopuolista tukea, toisin kuin varakkailla menestyjillä, sillä miljonäärit tukevat yleensä vain kaltaistensa kampanjoita. Näistä syistä vaalirahoituslakiin olisi tullut ehdottomasti saada selkeät kulukatot. Suuresti ihmettelen, ettei vihreä oikeusministeri Brax ole asiasta samaa mieltä.

RKP:llä harmaata vaalirahaa?

Toukokuussa 2007 Rkp:n Stefan Wallin hämmästytti toteamalla tv-uutisissa, ettei hän halua tietää puolueensa rahalähteitä. On sangen omituista, ettei puolue ole tietoinen siitä, ketkä sen toimintaa rahoittavat, ja helposti herääkin epäilys, että taustalla piilee jotain hämärää. Viime eduskuntavaaleissa Rkp sai suurimman osan vaalirahoituksestaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland -säätiöltä. Säätiörekisteristä löytyvän vuoden 2005 selvityksen mukaan kyseinen säätiö sai lahjoituksia 800 000 euroa ja jakoi avustuksia 600 000 euroa, mutta mitään tarkempaa tietoa siitä, mistä rahat tulivat tai minne ne menivät, ei ole.

Vaalirahoitukseen nykyisellään liittyy paljon harmaata aluetta: esimerkiksi tupakka- tai nuuskateollisuus voi lahjoittaa rahaa jollekin epämääräiselle yhdistykselle, joka sitten luovuttaa rahat eteenpäin tietyn ehdokkaan tai puolueen kampanjatueksi. Vaalirahoitusilmoituksissaan ehdokkaat antavat tiedon ainoastaan peiteyhdistyksestä, jolloin rahojen todellinen alkuperä jää salaisuudeksi. Tämä on moraalisesti arveluttavaa, mutta lain mukaan täysin sallittua toimintaa. Äänestäjät jätetään pimentoon, vaikka heillä nimenomaan pitäisi olla oikeus tietää, mille tahoille heidän ehdokkaansa ovat kiitollisuudenvelassa ja kenen intressit vaikuttavat heidän tekemiinsä päätöksiin.

On selvää, että kun liikemiehet lahjoittavat rahaa poliitikoille, he haluavat aina jotakin vastalahjaksi. Julkisen omaisuuden halvalla myyminen, tiettyjen yritysten tarpeisiin räätälöidyt asemakaavat, julkisin varoin rahoitetut rakennusurakkasopimukset ja elinkeinopoliittisten kehittämistukien jakaminen yrityksille ovat esimerkkejä tällaisista pikku palveluksista, joita poliittiset päätöksentekijät voivat rahoittajilleen järjestää. Tästä on tavallisen kansalaisen etu kaukana. Ei siis ihme, ettei lahjoittajien henkilöllisyyttä haluta tuoda julki.

Vaalirahoituslakiin jäämässä aukkoja

Kuluvalla viikolla eduskunta on käsitellyt paljon keskustelua herättänyttä lakiesitystä ehdokkaan vaalirahoituksesta. Lakiesityksellä pyritään lisäämään ehdokkaiden vaalirahoituksen avoimuutta ja tietoa ehdokkaiden sidonnaisuuksista sekä rajoittamaan vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Ministeri Brax puhuu historiallisesta uudistuksesta, jonka myötä vaalirahoituksen läpinäkyvyys paranee, mutta tästä voidaan olla montaa mieltä.

 Henkilökohtaisesti en usko, että mikään tulee käytännössä paljoakaan muuttumaan. Ilmoitusvelvollisten ulkopuolelle on sekä eduskunta-, kunnallis- että europarlamenttivaaleissa jäämässä lukuisia henkilöitä, jotka ovat vastaanottaneet merkittäviäkin summia ulkopuolista tukea ja useissa tapauksissa myös osallistuvat kotikuntiensa päätöksentekoon. Kohdistamalla tarkka ilmoitusvelvollisuus ja sen tiukka valvonta oikeisiin ehdokasryhmiin eli niihin, joilla jotain ilmoitettavaa todella on, voitaisiin vaalirahoituksen epäkohtiin puuttua nykyistä tehokkaammin.

 Avoimuuden kannalta nimenomaan kaikkien vaalien suurten rahoittajien ja suuren rahan vastaanottajien näkyminen vaalirahoitusilmoituksissa olisi tärkeää. Näin ei kuitenkaan lakiesityksen perusteella tule tapahtumaan. Yksittäisen tukijan lahjoituskatosta on tulossa liian korkea, ja samoin ilmoittamisrajat tuen antajaan liittyen ovat jäämässä liian korkeiksi. Omasta mielestäni esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaalle lahjoitettu tuhannen euron summa on sen verran merkittävä, että äänestäjien tulisi saada lahjoittaja tietoonsa. Suuret summat kun yleensä jättävät saajansa myös suureen kiitollisuudenvelkaan. Lain yksi keskeinen tavoite oli rajoittaa vaalikampanjoiden kulujen kasvua.

 Tämä onnistuisi ainoastaan asettamalla vaalikampanjoille kohtuulliset kulukatot. Pettymyksekseni lakiesitys kuitenkin tarjoaa vain vapaaehtoisia, vaalipiiri- tai kuntakohtaisia kampanjakattoja, joista puolueet saavat keskenään sopia. Näin ollen ei tähänkään asiaan olla saamassa aitoa muutosta, mistä kärsivät ennen kaikkea nuoret ja vähävaraiset ehdokkaat, joilla ei ole varaa käyttää kampanjoihinsa suuria summia ja joiden tukeminen ei ulkopuolisia rahoittajia kiinnosta.

Raha ei saisi ratkaista vaalien tulosta!

Oikeusministeriö asetti keväällä 2008 toimikunnan selvittämään vaali- ja puoluerahoitustusta ja sen valvontaa. Saimme ehdokkaiden vaalirahoitusta käsittelevän välimietinnön valmiiksi 22.1.2009. Sen pohjalta tehtävän lakiesityksen tavoitteina on lisätä ehdokkaiden vaalirahoituksen avoimuutta ja tietoa ehdokkaiden sidonnaisuuksista, sekä rajoittaa vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Nämä tavoitteet uhkaavat kuitenkin jäädä toteutumatta, mikäli lakiesityksen jatkovalmistelussa ei huomioida nykyisin ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jääviä merkittäviä ehdokasryhmiä.

 Eduskuntavaaleissa vaalirahoitusilmoituksen jättävät vain kansanedustajiksi valitut sekä varaedustajat. Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle on edelleen jäämässä suuri joukko ehdokkaita, joista monet keräävät vaalikampanjoihinsa ulkopuolista tukea jopa useita kymmeniä tuhansia euroja. Moni heistä on mukana kotikuntiensa päätöksenteossa, esimerkiksi kaavoitus- ja rakennuslautakunnissa sekä kaupunginhallituksessa. Erityisesti heidän sidonnaisuutensa vaalien vakituisiin rahoittajiin, esimerkiksi eri kauppaketjuihin ja rakennusliikkeisiin, tulisi saada päivänvaloon.

 Tulevaisuudessa ehdokkaiden vaalirahoitukseen on saatava selkeät rajoitukset sekä vaalikampanjoille kohtuulliset kulukatot. Kunnallisvaaleissa kulukatto voisi olla 10000 euroa ja eduskuntavaaleissa 50000 euroa. Raha ei saa ratkaista vaalien tulosta.

 Mielestäni yksittäinen tuki ja sen antaja tulisi yksilöidysti ilmoittaa, mikäli tuen arvo on kunnallisvaaleissa yli 200 euroa, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa yli 1000 euroa sekä presidentinvaaleissa yli 2000 euroa. Usein pienikin rahalahjoitus aiheuttaa saajalleen kiitollisuudenvelan.

Eriävä mielipde (pdf)

Kun raha kirstuun kilahtaa…

niin sielu taivaaseen vilahtaa, tuli jostakin syystä mieleeni, kun luin tämän aamun Hesaria. Mainoksessa ministeri Mari Kiviniemi (kesk.) pyytää avoimesti rahaa kunnallisvaalikampanjaansa. ”Vaalityö vaatii rahaa, mutta miten hankkia sitä hyväksyttävästi?” Hyvä kysymys kuntaministeriltä, jonka kampanjat ovat olleet useissa vaaleissa Suomen rahakkaimpia.

Runsas vuosi sitten ministeri Stefan Wallin (r.) ei halunnut tietää puolueensa rahalähteitä (HS 5.5.2007). Stiftelse för det tvåspråkiga Finland on saanut lahjoituksia 800 000 euroa ja antanut lahjoituksia 600 000 euroa. Tieto siitä, mistä rahat tulivat ja minne menivät, puuttuu. ”Rättvis, Oikeudenmukaisuus” mainostaa Porvoonkin RKP vaalikampanjaansa. Sanat ovat kauniita, mutta ovatko teot?

Maksetaanko vaalirahat viime kädessä kuntien ja valtion kirstuista yritystukina, tehokkaina asemakaavoina tai alihintaisina tontteina? Koskaan ei ole liian myöhäistä selvittää ja kertoa, keneltä sadat tuhannet eurot ovat tulleet. Mielestäni tämä on tärkein tieto äänestäjälle omasta ehdokkaasta, valtuutetusta ja kansanedustajasta!

Vaalirahoitus saatava läpinäkyväksi!

Viime aikoina mediassa on käsitelty puolueiden vaalirahoitukseen liittyviä ongelmia. Transparency Suomi -järjestön puheenjohtaja OTT Antti Pihlajamäki on vaatinut, että vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä pitäisi lisätä ja puolueiden tulisi ilmoittaa rahalähteensä. Hänestä poliittisten toimijoiden seurantaa pitäisi tiukentaa säätämällä ehdokkaiden ja puolueiden lahjonta rikokseksi kuten monissa Euroopan maissa.

Yleisradion ajankohtaisohjelmassa A-Pisteessä on käsitelty useita kertoja mm. rakennusliikkeiden sekä poliitikkojen ja virkamiesten välisiä suhteita. Muutamia esimerkkejä on löytynyt Porvoostakin, jostakin syystä paikallismedia vaikenee näistä tapauksista. A-Pisteen juttuarkistosta löytyi 1.4.2005 lähetetty ohjelma puolueiden vaalirahoituksen lähteistä otsikolla: “Kokoomus, demarit ja rakennusliikkeet – pyhä kolmiyhteys Uudellamaalla.” Toimittaja oli tutustunut erään poliitikon vaalirahoituksen poliisitutkinnasta laadittuihin pöytäkirjoihin.

“Pöytäkirjoista käy ilmi mielenkiintoinen seikka: Kaikkien rakennusliikkeiden edustajat kertovat, että Järvenpäässä on perinteisesti rahoitettu kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kampanjointia. Samaa linjaa tunnutaan noudatettavan myös useimmissa muissa Uudenmaan kunnissa. Ja useissa juuri demarit ja kokoomus ovat valtapuolueita ja juuri valta-akselin ryhmille näyttää kanavoituvan rakennusliikkeiden raha. Erään rakennusliikkeen edustaja mainitsee poliisikuulusteluissa vielä erikseen, että Porvoossa rahoitetaan myös RKP:n kampanjointia. Tämä on ymmärrettävää sillä RKP on Porvoossa suurin puolue.”

Porvoossa kaupungin etuja valvoo RKP, SDP ja KOK. Jos tänne vakiintuneita käytäntöjä, maan tapaa, joku uskaltaa kyseenalaistaa, työntävät Hyvä Veli -puolueen edustajat kyselijät sivuraiteille ja leimaavat heidät joukkovoimalla “yhteistyökyvyttömiksi”. Suomalaisessa Hyvä Veli -järjestelmässä ei ole palvelusta ilman vastapalvelusta!

Pirkko Ruohonen-Lerner
kaupunginvaltuutettu (sit.), Porvoo