Porvoon ISON RKP:n ylimielisyys jatkuu!

17.01.2009

Vaikka olen ollut mukana kunnallispolitiikassa 25 vuotta, pääsi Porvoon kaupunginvaltuuston kokous jälleen yllättämään minut. Kokouksen avasi vanhin valtuutettu, maanviljelijä Olof Blomqvist (RKP). Pidin kokouksessa muutaman minuutin puheenvuoron, jossa perustelin esitystäni, miksi perussuomalaisten olisi kuulunut saada valtuuston toisen varapuheenjohtajan paikka.

 Puheenjohtaja Blomqvist otti oikeudekseen häiritä puheenvuoroani koko ajan. Hän paukutteli puheenjohtajan nuijaa pöytään lähes koko puheeni ajan. Lisäksi hän häiritsi puhettani komennolla: “Asiaan”. Mielestäni puhuin koko ajan pelkkää asiaa, en asian vierestä. Tämän voi kuka tahansa tarkastaa helposti kuuntelemalla kokouksesta tehdyt nauhoitukset.

Valtuuston kokouksessa oli paljon uusia valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Oliko puheenjohtajan tarkoitus opettaa heille, että valtuuston kokouksissa ei arvoisan puheenjohtajan lisäksi saa puhua kukaan muu? Vai oliko hänen ylimielinen käyttäytymisensä kohdistettu henkilökohtaisesti vain minua kohtaan?

Linkki puheenvuorooni, joka kiihdytti puheenjohtaja Blomqvistin ja eräät muut.


Taidetehdas – yhteistoimintasopimus purettava

28.02.2008

Taidetehdas – yhteistoimintasopimus purettava ( kv 27.2.2008 )
Porvoon kaupunginvaltuustossa on nyt käsittelyssä Taidetehtaan alueen tulevaisuutta määrittävä yhteistoimintasopimus.

…….

Meidän tulisi muistaa historian opetukset nyt, kun päätämme Taidetehtaan alueen tulevaisuudesta ja yhteistoimintasopimuksesta. Tässä sopimuksessa Porvoo luovuttaisi jokirannasta, keskusta-alueelta maata yksityisille yrityksille 3,5 hehtaaria. Alustavien sopimustekstien mukaan tämä alue sisältää rakennusoikeutta yhteensä 25 500 kerrosneliömetriä.
……..

 

…….

Olen sitä mieltä, että koko yhteistoimintasopimus on hylättävä, koska se on Porvoon kaupungille eli kaupunkilaisille niin epäedullinen.

Taidetehdas-alueen suunnittelu, kaavoitus ja myynti pitäisi pilkkoa pienempiin osiin ja jokainen osa tulisi myydä julkisen tarjouskilpailun pohjalta sellaisille ostajille, jotka ovat valmiita maksamaan alueesta käyvän hinnan. Mielestäni koko Taidetehtaan alueen kehittäminen pitäisi säilyttää kaupungin hallinnassa. Kaikki päätöksenteko alueen kehittämisestä tulisi ehdottomasti hoitaa avoimuuden periaatetta kunnioittaen kaupungin oman organisaation sisällä eli lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa.

Koko puhe


Parista valokuvasta koko Ankkalammikko loiskahtelee!

14.12.2007

Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 12.12. sattui seuraavaa. Pidin puheen:

“…Johtaako kaupunkia johtavat virkamiehet, johtavat sisäpiiri-poliitikot vaiko rakennusurakoitsijat! Porvoon katastrofaalisia talonrakennushankkeita sekä polkuhintaista tontinmyyntiä gryndereille vuosia sivusta seuranneena minulle on pikkuhiljaa muodostunut käsitys, jonka mukaan Porvoota johtavat gryderit ja heidän juoksupoikansa. Onnea heille tästä menestystarinasta!

Tänään olemme hyväksyneet useiden miljoonien eurojen ylityksiä käyttötalouden puolelle 2007. Eihän näissä ylityksissä mitään uutta ole, ne ovat vain osoitus siitä, että valtuustoon nähden teoriassa sitovia talousarvion muutamaa menomäärärahaa ei laskujen hyväksyjien ole tarvinnut eikä tarvitse näköjään jatkossakaan noudattaa. Shoppailu on mukavaa, vaikka ei ole rahaa, maksetaan nyt luottokortilla niin joku maksaa, jos jaksaa, tulevien, ehkä seuraavien 100 vuoden aikana nykyisen johdon ottamat velat…”

Kokouksen loppupuolella otin pari valokuvaa muistoksi blogiini tästä erikoislaatuisesta demokratia-näytelmästä. Tästä ei valtuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander (r) tykännyt. Hän keskeytti kokouksen ja vaati, että kysyisin kuvauksen kohteilta luvat valokuvaamiselle! Siis kymmeniltä valtuutetuilta etukäteisluvat!?

 

Perustuslakivaliokunnan jäsen Nylander voisi lukea Suomen perustuslakia ja erityisesti sen toista lukua, jonka nimi on Perusoikeudet (pykälät 6 – 23).

Porvoonkin valtuuston kokous on julkinen tilaisuus, josta saa ottaa valokuvia ilman etukäteislupia. Kuvia saa myös julkaista ilman lupia.


Puhe Porvoon kaupunginvaltuustossa 28.2.2007

4.03.2007

Porvoon kaupunki on suurmaanomistaja, jolla on kaavoitusmonopoli. Moni voisi luulla, että kaupunki rikastuisi maanmyyntituloillaan, mutta ei, velkaantuu vaan lisää. Jo vuosikausia kaupunki on myynyt maaomaisuuttaan eräille tahoille huomattavasti alle markkinahinnan.

Uusimaassa oli viime sunnuntaina (25.2.) uutinen, jonka mukaan Porvoon kaupunki eli tässä tapauksessa kaupunginhallitus on myynyt Osuuskauppa Oslan kiinteistöyhtiölle market-tonttimaata 7 047 neliötä hintaan 378 000 euroa, vaikka näin suurista kaupoista kuuluu sääntöjen mukaan kaupungivaltuuston päättää (valtuusto päättää yli 300 000 euron kiinteistökaupoista).

Ihmettelen, miksi monien kauppaliikkeiden haluamaa automarket-maata on myyty yhdelle yritykselle Porvoossa aravahinnalla, eli samalla hinnalla kuin maata on myyty Porvoon omistamille vuokra-asuntoyhtiöille Porvoon A-Asunnot Oy:lle ja Kiinteistö Oy Peiponaholle.

Viime vuosina kaupunki on myynyt Porvoonjoen länsirannalta isoille rakennusliikkeille tontteja siten, että yhden 100-neliöisen asunnon rakennuspaikka maksaa 20 000 euroa. Kuinka yksityinen maanomistaja hinnoittelisi vastaavan jokirannan tonttimaan myyntitilanteessa?

Kuninkaanportin Liikenneasematontin myyntimenettelyssä noudatettu avoimuuden periaate on tuomassa kaupungille maksimaalisen myyntivoiton tästä yhdestä tontista. Saadut tarjoukset tontista liikkuivat välillä 547 950 euroa – 1 800 000 euroa. Oy Shell Ab teki korkeimman tarjouksen ja sille tontti päätettiin myös myydä.

Toivon, että jatkossa mahdollisimman moni Porvoon kaupungin omistama arvotontti myydään samoilla periaatteilla kuten nyt myytävä Liikenneasematontti.

Pirkko Ruohonen-Lerner