SLL:n ja Greenpeacen ydinvoimanvastainen tilaisuus

29.04.2009

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace järjestivät 24.4.2009 eduskunnassa ydinvoima-aiheisen keskustelutilaisuuden, jonka emäntänä minulla oli kunnia toimia. Kevään aikana eduskunnassa on vieraillut muun muassa Fennovoiman väkeä, joten oli mukava kuulla välillä toisenkin puolen mielipiteitä tulevaisuuden energiaratkaisuista. Aiheesta keskusteleminen on ajankohtaista ja välttämätöntä, sillä Suomi muiden maiden ohella on suurten haasteiden edessä ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan vuoksi.

Itse suhtaudun kriittisesti ydinvoimaan ja sen lisärakentamiseen – siihen liittyy vakavia riskejä, eikä se ole pitkällä tähtäimellä ympäristön ja ihmiskunnan edun mukaista. On epäoikeudenmukaista ja arveluttavaa jättää tuleville sukupolville taakaksi ydinjätettä, joka säilyy radioaktiivisena satojen tuhansien vuosien ajan, mahdollisesti vieläkin pidempään. Uudet ydinvoimahankkeet tekisivät toteutuessaan Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan henkeä kohti, ja pahimmassa tapauksessa Suomesta voi tulla EU-maiden ydinjätevarasto. Sitä tuskin kukaan suomalainen haluaa.

Ydinvoimalat ja uraanikaivostoiminta kuormittavat merkittävästi lähialueidensa luontoa sekä vesistöjä ja uhkaavat ihmisten ja eläinten terveyttä. Ydinvoimaa ei voi pitää ympäristöystävällisenä energiantuotantomuotona, vaikka suuret energiayhtiöt rahankiilto silmissään sitä sellaisena yrittävätkin markkinoida. Olen sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on lähdettävä ensisijaisesti uusiutuvien energiamuotojen kehittämisestä ja niiden käytön lisäämisestä. Siten voimme parhaiten turvata maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden.


Meidän kaikkien pienillä ympäristöteoilla on suuri merkitys

7.10.2008

Luonto on aina ollut minulle todella tärkeä. Nautin pitkistä kävelyistä metsässä, uin luonnonvesissä ympäri vuoden ja puuhailen mielelläni puutarhatöiden parissa. Puhdas luonto ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan sen säilyttämiseksi tulisi jokaisen kantaa kortensa kekoon. Itämeren huolestuttava nykytila ja Etelä-Suomen mustat talvet ovat eläviä esimerkkejä siitä, mitä ihmisen välinpitämättömyys ja ahneus voivat saada aikaan.

Kuulun Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmään, jossa käsitellään ajankohtaisia ympäristökysymyksiä. On ilo huomata, että nykyisin monet ihmiset, varsinkin nuoret, pitävät ympäristöasioita arvossa. Meillä Suomessa on ainutlaatuinen ja kaunis luonto, jota tulee vaalia ja varjella. Sen eteen tarvitaan yhteistyötä ja ennen kaikkea oikeita tekoja.

Omissa elintavoissani pyrin ekologisuuteen, jotta myös tulevat sukupolvet saisivat nauttia mahdollisimman puhtaasta luonnosta. Kestävän kehityksen edistäminen ei ole vaikeaa, kun ottaa pienet ympäristöteot osaksi arjen rutiineja. Mielestäni itselle turhien tavaroiden ja vaatteiden kierrättäminen on helppoa ja hauskaakin. Paperit, peltipurkit ja lasitavaran kuskaan muutaman viikon välein niille varattuihin keräyspisteisiin. Kotitalousjätteiden kompostoinnin lämpökompostorissa aloitin jo yli 10 vuotta sitten. Aluksi kompostin pitäminen sopivan kosteana ja lämpöisenä tuntui vaikealta, mutta pian siihen kehittyi näppituntuma. Nyt se on yhtä helppoa kuin kaurapuuron keittäminen ilman reseptiä! On kiehtovaa seurata, kuinka biojäte muuttuu vähitellen mustaksi mullaksi. Kompostoriini on muuttanut jostakin tuhansia matoja, jotka herkuttelevat talvellakin kompostin lämmössä. Keväällä ne saavat muuttaa kukkapenkkiin ja kasvimaalle.


EI ydinvoiman lisärakentamiselle!

1.06.2008

Osallistuin 30.5.2008 uraaninlouhintaa, ydinvoimaa ja korkea-aktiivisten jätteiden loppusijoitusta käsittelevään kuulemistilaisuuteen. Sen järjesti joukko kansalaisjärjestöjä eri puolilta Suomea, muun muassa Loviisasta ja Ruotsinpyhtäältä.

Kansalaisjärjestöjen edustajat toivat viestinsä ydinvoimateollisuuteen kuuluvien alojen edustajille sekä poliittisille päättäjille. Tapasin paljon ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti mukana ydinvoiman vastaisessa toiminnassa.

Iloisen siitä, että he jaksavat sitkeästi taistella suuria yrityksiä vastaan puhtaamman ympäristön ja turvallisemman huomisen puolesta. Tässä taistelussa olen mielelläni mukana! Vastustan ydinvoiman lisärakentamista siihen liittyvien lukuisten riskien ja ympäristöhaittojen vuoksi. Ydinvoima ei ole kestävä ratkaisu maailman energiantarpeeseen, minkä lisäksi sen käyttäminen on väärin tulevia sukupolvia kohtaan. Ydinjäte säilyy radioaktiivisena satoja tuhansia vuosia, eikä ole olemassa turvallista tapaa ja paikkaa säilyttää sitä.


Kaivoslaki on uudistettava pian!

18.08.2007

Keskustelin Porvoossa 14.elokuuta Uraaniton ry:n edustajien kanssa. Tapaamisessa käytiin läpi mm. vuodelta 1964 olevaa kaivoslakia ja sen pikaista uudistamistarvetta. Nyt voimassaoleva kaivoslaki antaa malmin etsijälle laajat oikeudet, kunnalla on vähän mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan.
Kaivoslain uudistamiseen tähtäävä työryhmä on istunut vuodesta 1999. Haluan, että työryhmä kiirehtii valmistelutyötään, jotta uusi kaivoslaki saadaan voimaan mahdollisimman pian – onhan asia kirjattu nykyisen hallituksenkin ohjelmaan. Toivon myös lisää ahkerampaa tiedottamista kaivoslakityöryhmän työn etenemisestä.
Uuden kaivoslain pitäisi olla sopusoinnussa muun perusoikeus- ja ympäristölainsäädännön kanssa. Siihen pitäisi kirjata mm. esteitä haja-asutusalueiden valtauksille, myös valtausalueiden maanomistajien omaisuuden suoja tulisi turvata nykyistä paremmin. Lisäksi asianosaisia tulisi kuulla hallintolain mukaisesti ja kunnan vaikutusmahdollisuuksia tulisi lisätä. Mielestäni kunnille on annettava mahdollisuus viimekädessä estää valtauksen myöntäminen alueelleen. Uudistuksessa tulee valtauksen hakijalta jo valtausvaiheessa vaatia riittävän suuret vakuudet, jos sen toimenpiteistä aiheutuu myöhemmin puhdistamis- yms. kustannuksia.