Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta on saanut työnsä päätökseen ja luovutti perjantaina mietintönsä ministeri Braxille (vihr). Olen tyytyväinen vaalirahoituksesta käytyyn laajaan julkiseen keskusteluun, mutta valitettavasti uuteen lakiin on jäämässä merkittäviä aukkoja.

 Suurimpana epäkohtana pidän sitä, että eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista noin 90 prosenttia jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle. Näissä kampanjoissa liikkuu usein todella suuria rahasummia, ja siksi ne olisi pitänyt ehdottomasti saada ilmoitusvelvollisuuden piiriin ja Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) kontrolliin.

 Eduskuntavaaleissa 2007 oli 2.004 ehdokasta. Heistä 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa oli velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäi 1.731 ehdokasta. Vastaavasti europarlamenttivaaleissa 2009 oli 241 ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. Vain nämä 19 olivat ilmoitusvelvollisia vaalirahoituksestaan ja 222 jäi kaiken ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle, vaikka joukossa oli yli 100.000 euron kampanjoita. Nämä ongelmat ovat edessämme myös tulevissa vaaleissa, jos hallitus ei ministeri Braxin johdolla korjaa asiaa.

 Samanaikaisesti kun eduskunta- ja europarlamenttivaalien jättikampanjoita rahoittajineen jää täydelliseen pimentoon, tulee tiukan ilmoitusvelvollisuuden piiriin noin 20.000 kunnallisvaalien valtuutettua ja varavaltuutettua. Jatkossa he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään monisivuiset vaalirahoitusilmoituksensa VTV:lle, vaikka useilla heistä vaalikuluja on ollut tasan nolla euroa. Nämä ilmoitukset tulevat tukkimaan VTV:n, mikäli virasto ei saa riittävästi määrärahoja uusien tehtäviensä järjestämiseen. Nyt ammutaan tykillä kuntavaalien hyttysiä samanaikaisesti kun pari tuhatta eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokasta porskuttelee jatkossakin kaiken kontrollin ulkopuolella.

• Oma pääsivu eduskunnassa 

   

• Valtiopäivätoimien haku 

   

• Tekemäni aloitteet 

   

• Suulliset ja kirjalliset kysymykset ministereille 

   

• Puheenvuorot täysistuonnoissa 

   

Useissa medioissa on esitetty johtavien poliitikkojen superlatiivintäyteisiä, ylistäviä lausuntoja Suomen vaalirahoituksen historiallisesta uudistuksesta.

Kertomatta on jäänyt seuraava epäkohta: Eduskuntavaaleissa 2007 oli yhteensä 2 004 ehdokasta. Kaikki 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa ovat velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. (eduskuntapuolueilla on kussakin vaalipiirissä vain yksi varaedustaja). Eduskuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia on 273. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle jää edelleen 1 731 eduskuntavaalien ehdokasta.

 Europarlamenttivaaleissa 2009 oli yhteensä 241 suomalaista ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. (Valitut edustavat 7 puoluetta, ja kullakin puolueella tai vaaliliitolla on yksi varaedustaja.) Europarlamenttivaalien 241 ehdokkaasta vain 19 on ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Vastaavasti 222 ehdokasta jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle.

Kunnallisvaaleissa 2008 oli 38 509 ehdokasta. Heistä 10 412 valittiin valtuustoihin ja 10 412 varavaltuutetuiksi. Nykysysteemissä he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään ilmoitukset vaalirahoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle. ”Historiallisen” uudistuksen myötä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) joutuu siis käsittelemään 20 824 kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoitusta, joista Ylen selvityksen mukaan 93 prosenttia on pienempiä kuin 1000 euroa.

 Tällä hetkellä VTV ei ole saamassa lisäresursseja uusiin tehtäviinsä. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja kontrollijärjestelmän ulkopuolelle jää 1 731 eduskuntavaalien ja 222 europarlamenttivaalien kampanjaa, joissa on mukana myös merkittävää ulkopuolista rahoitusta. Useat eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista ovat myös kotikuntiensa tärkeimpiä poliittisia päätöksentekijöitä.

Ihmettelen suuresti, kuinka tähän epäkohtaan ei ole haluttu tarttua!

Ranskassa on viime aikoina kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä on syytetty poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan.

Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta totuus on toisenlainen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja ei aina edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Yksityisten yritysten kohdalla tämän vielä ymmärtää, mutta julkisen sektorin tulisi ehdottomasti kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

 Nostin aiheen hiljattain esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla, jossa tiedustelin pääministeri Vanhaselta, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu. Pääministeri totesi vastauksessaan jokseenkin ympäripyöreästi, että lain mukaisesta käytännöstä on pidettävä kiinni, ja korosti, että etenkin hallituksen nimityspolitiikassa kyseistä periaatetta seurataan ja noudatetaan. Pääministerin mukaan valvojien tulee puuttua asiaan, jos on tarvetta.

Pääministerin vastaus kertoo ylimalkaisuudessaan paljon suomalaisesta asenteesta poliittisia virkanimityksiä kohtaan. Ongelmalta halutaan sulkea silmät ja sen olemassaolosta vaietaan, ja yritykset avoimen keskustelun aikaansaamiseksi eivät johda mihinkään. Tämä on valitettavaa, sillä ongelma on todellinen: monissa kunnissa hyvillä työnhakijoilla ei ole mitään mahdollisuuksia tiettyihin virkoihin, sillä ne jaetaan poliittisin perustein. Etenkin näin taantuman aikana, kun työpaikoista kilpailevat yhä useammat, tulisi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden olla tärkeimpiä hakuperiaatteita.

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps: Arvoisa puhemies! Ranskassa on kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä syytetään poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan. Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Totuus on kuitenkin toinen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja aina ei edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Julkisen sektorin tulisi kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

Kysyn asianomaiselta valtioneuvoston jäseneltä, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu, ja aikooko hallitus puuttua asiaan.

Pääministeri Matti Vanhanen: Arvoisa puhemies! Valvojien pitää puuttua asiaan, jos on tarvetta, mutta aivan niin kuin kysyjä totesi puheenvuorossaan, lain mukaan paras pitää valita, ja tästä on pidettävä kiinni ja varsinkin hallituksen nimityspolitiikassa tämä on se periaate, jota seurataan ja noudatetaan.

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps: Arvoisa puhemies! Vuonna 2004 Ranskan entinen pääministeri ja kansanedustaja Juppé sai ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä vuoden vaalikelvottomuuden syyllistyttyään puoluevirkailijoiden palkkaamiseen Pariisin kaupungin virkoihin, vaikka kyseiset virkailijat todellisuudessa tekivät vuosikausia pelkästään puoluetyötä. Tämä palkkahuijaus oli yleisesti tiedossa puolueväen keskuudessa, mutta asialle ei tehty mitään. Tuomarit kutsuivat Juppén toimintaa kansalaisten luottamuksen pettämiseksi. Omasta mielestään hän oli toiminut vain maan tavan mukaisesti. Ranskan puolueet alkoivat saada 1990-luvun lopulla valtiolta taloudellista tukea, koska tätä ennen rahapula edisti niiden syyllistymistä kyseenalaiseen varainhankintaan.

Onko pääministeri tietoinen ranskalaisesta käytännöstä, jossa yritysten maksama vaalirahoitus on kielletty ja puolueiden edellytetään pärjäävän lähinnä valtion tuella? Eikö Suomen olisi syytä (Puhemies: Minuutti on jo kulunut!) ottaa oppia ranskalaisesta vaalirahoitusjärjestelmästä?

Pääministeri Matti Vanhanen: Arvoisa puhemies! Myöskään Suomessa ei ole missään tapauksessa mahdollista, että valtion tai kunnan tehtävässä ja palkoilla oleva tekee puoluetyötä. Se ei käy, eikä sitä vuosikausia katsottaisi, vaan se yksinkertaisesti pitää katkaista välittömästi, jos sellaista näkyy.

Puoluerahoituksen osalta asiaa valmistellut työryhmä on saanut oman esityksensä valmiiksi. Tässä toimikunnassa on myös perussuomalaisten edustaja ollut mukana. Hallitus pyrkii tämän työryhmän esityksen pohjalta tekemään lakiesityksen tämän vuoden aikana eduskunnalle.

Puheenvuoro eduskunnan täysistunnosa 30.9.2009

Arvoisa herra puhemies! Suomessa on pesty vanhojen puolueiden vaalirahoitukseen liittyvää likapyykkiä jo puolitoista vuotta. Vaikka pyykkäreinä ovat olleet lukuisat maamme eturivin toimittajat, valtakunnallinen media ja monet muut mielipidevaikuttajat, ei vieläkään ole saatu puhdasta pesutulosta, sillä jatkuvasti, lähes päivittäin paljastuu yhä uusia ja entistä röyhkeämpiä rahan keräämiseen liittyviä lonkeroita.

 Nyt likapyykin sävyt alkavat olla harmaan sijasta mustia, vaikka pitkäkestoisen pyörityksen jälkeen pitäisi näyttää edes hieman valkeammalta. Muutama vuosi sitten Suomessa julkaistiin Tak ili kak -niminen kirja, jossa opetettiin venäläistä tapakulttuuria suomalaisille. Voisi luulla, että kyseinen teos on kirjoitettu keskustan puoluetoimistossa Apollonkadulla. Siitä lienee ammennettu oppia joillakin suunnilla vaalirahan keruuseen kaikenlaisilta hämäräperäisiltä liikemiehiltä sekä yhtiöiltä, säätiöiltä ja vastaavilta.

 Viimeisimmät uutiset kertovat, kuinka yleishyödyllisten asuntoyhtiöiden rahoja on käytetty eräiden poliitikkojen vaalirahoitukseen. Opiskelijoiden ja muiden vuokra-asujien asumisen tukemiseen tarkoitettuja rahoja on kahmittu useissa peräkkäisissä vaaleissa eräiden puolueiden ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Nyt nämä rysän päältä kärynneet poliitikot sitten ilmoittavat eroavansa yhtiöiden johdosta, mutta jäävät edelleen roikkumaan kyseisten yhteisöjen hallintoelimiin. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, miksi he eivät eroa kokonaan tehtävistään, kun kerran itsekin ovat ymmärtäneet, että luottamus on menetetty.

 Arvoisa puhemies! Suomessa suurella rahalla voidaan ostaa näkyviä ja kuuluvia mainostoimistojen ammattilaisten luomia mielikuvakampanjoita, joiden avulla esimerkiksi Sampo-konsernin ääni saattaa painoarvoltaan olla yhtä suuri kuin 15 000 äänestäjän ääni, vaikka Sampo-konsernilla ei ole perustuslakimme mukaan edes äänioikeutta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös tavalliset kunnallisverojen maksajat on pantu tietämättään täyttämään eräiden tärkeimpien kuntapoliitikkojensa vaalikassoja. Tuskin moni äänestäjä tiesi äänestyskopissa maksaneensa kotikuntansa ääniharavan kampanjakuluja taidekauppojen muodossa. Voidaankin kysyä, olisiko äänestyspäätös kenties ollut toisenlainen, jos ehdokkaiden ja puolueiden vaalikampanjoiden kaikista rahoittajista olisi ollut saatavilla totuudenmukaista tietoa jo äänestyshetkellä.

Perussuomalaisten mielestä on äärimmäisen huolestuttavaa, että samanaikaisesti kun kunnat leikkaavat peruspalvelujaan, korottavat kunnallisveroprosenttejaan ja ottavat lisävelkaa, ne syytävät veroeuroja valtaapitävien poliittisten puolueiden taulukauppoihin. On uskomatonta, kuinka jotkut ehdokkaat tai heidän asiamiehensä ovat kehdanneet tehdä myyntitarjouksia jopa kuntiensa kunnanjohtajille ja koulutuskuntayhtymien ja vastaavien verovaroilla ylläpidettävien tahojen johdolle. Pitää olla todella lujaluontoinen kunnanjohtaja, joka uskaltaa sanoa jämäkästi “ei” silloin, kun vaikutusvaltaisimmat kuntapäättäjät kaupittelevat taide-esineitä. Veronmaksajan kannalta on ikävää, että heidän rahoillaan ostetaan ylihintaista taidetta.

 Arvoisa puhemies! Moni hyväuskoinen kansalainen on äänestänyt vaaleissa julkkisehdokasta, vaikkapa entistä missiä tai urheilijalahjakkuutta, tietämättä, että tämä tosiasiassa kulkee vaaleista toiseen jopa talousrikoksiin syyllistyneiden kummisetiensä talutusnuorassa. Jostakin syystä valtamedia ei ole aikaisemmin osoittanut kiinnostusta edes julkisuuden henkilöiden kampanjoiden rahoittajiin. Ilmeisesti edustuskodin sisustuksen ja vaatekaapin sisällön on oletettu kiinnostavan kansaa enemmän. Nyt, kun ehdokkaiden kulissien takana kyhjöttäneet Merisalot ynnä muut tulevat päivänvaloon, saattaa tavallisten kansalaisten luottamus koko demokraattiseen järjestelmäämme horjua vakavasti, ja aivan syystä.

Näyttää siltä, että Suomesta on tullut varsinainen vaalirahoituksen veroparatiisi, jossa ongelmia vähätellään ja häivytetään vetoamalla maan tapaan. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole maan tapa, vaan vanhojen puolueiden tapa toimia. Historiallinen totuus on, että pitkäaikainen vallassaolo altistaa kaikenlaiselle korruptiolle.Perussuomalaiset eivät ole osallistuneet tähän korruptioon.

 Arvoisa puhemies! Tarastin työryhmän haasteet ovat todella suuret, sillä nykyiset vaalirahoitukseen liittyvät lakimme voidaan rinnastaa lähinnä Valko-Venäjän vastaaviin. Perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että kaikki vaalirahoitukseen liittyvät lonkerot on vihdoin tuotava päivänvaloon. Sekä yksittäisten ehdokkaiden että puolueiden kampanjat on saatava mahdollisimman avoimiksi ja läpinäkyviksi riittävän selkeällä ja velvoittavalla lainsäädännöllä sekä rangaistussanktion uhalla. Vaalirahan alkuperän häivyttäminen erilaisten yhdistysten, säätiöiden, yhtiöiden ja muiden tahojen taakse on estettävä.

Lisäksi ehdokkaiden vaalikampanjoille tulee lailla säätää kulukatot, jotka ehkäisevät tehokkaasti nykyistä kampanjoiden kilpavarustelua. Perussuomalaisten mielestä kuntien, valtion, niiden yhtiöitten ja vastaavien julkisilla varoilla toimivien yhteisöjen osallistuminen puolueiden ja ehdokkaiden suoraan tukemiseen myös seminaarien muodossa tulee estää. Lisäksi kaikkien yhteisöjen tuet puolueille ja ehdokkaille pitää saada täysin läpinäkyviksi ja näille tuille on saatava vuosittaiset katot. Tämä on ainoa tapa, jolla voimme palauttaa Suomen kansalaisille takaisin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.

Joukko pienten lasten äitejä halusi kertoa kansanedustajille huolensa: Imetyksen tuki ry:n toiminta uhkaa päättyä kuluvan vuoden lopussa RAY:n jatkorahoituksen epävarmuuden vuoksi. Mikäli tämä uhkakuva toteutuu, on se menetys monille äideille ja vauvoille.

Imetyksen onnistuminen ei ole itsestäänselvyys, eivätkä kaikki äidit lyhyillä neuvolakäynneillä saa tarvitsemaansa tukea ja opastusta. Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintaohjelmassakin todetaan, tarvitaan ammattilaisten ohjauksen rinnalle myös vertaisten organisoimaa imetystukea. Imetystukihenkilöt tekevät  tärkeää työtä perheiden hyväksi, ja heidän on saatava toimintansa tueksi muutakin kuin kauniita sanoja.

Imetyksen tuki ry:n toiminta on ollut tehokasta: vapaaehtoisten voimin ja pienellä budjetilla on onnistuttu luomaan maanlaajuinen tukijärjestelmä, joka tavoittaa äidit asuinpaikkaan ja elämäntilanteeseen katsomatta. Neuvoja annetaan puhelimitse, internetissä ja skypen välityksellä. Tämä on nykyajan yhteisöllisyyttä parhaimmillaan! Imetystukitoiminta on auttanut lukuisia äitejä imetyksen onnistumisessa ja tarjonnut raskaan vauva-arjen keskellä vertaistukea, jota monella ei omassa lähipiirissään ole. Tämän tärkeän toiminnan jatkuminen on turvattava. Se ei saa olla rahasta kiinni.

Kuntapäättäjien sidonnaisuuksista ilmoittaminen tapahtuu nykyisen kuntalain mukaan valtuuston tai asianomaisen toimielimen vaatimuksesta. Olen selvittänyt, onko Suomessa yhtään valtuustoa tai muuta toimielintä, joka tällaisia vaatimuksia olisi päättäjilleen esittänyt, mutta toistaiseksi en ole löytänyt lainkaan käytännön tapauksia. Kuntalaki on siis jäänyt tältä osin täysin hampaattomaksi. Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta tiedosti ongelman vakavuuden ja esitti tammikuussa 2009, että valtiovarainministeriö selvittää mahdollisuuden sisällyttää kuntalakiin keskeisille kuntapäättäjille ilmoitusvelvollisuuden sidonnaisuuksistaan. Tätä pidettiin erityisen tärkeänä kaavoitus- ja rakennuspäätöksiin osallistuville sekä niille, jotka tekevät päätöksiä julkisista hankinnoista. Toistaiseksi mitään käytännön toimia kuntakorruption kitkemiseksi ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Otin asian esiin eduskunnan suullisella kyselytunnilla 17.9. ja tiedustelin, koska ministeriössä ryhdytään konkreettisiin toimenpiteisiin, jotta kuntapäättäjien sidonnaisuudet saataisiin läpivalaistua. Kysymykseeni vastasi oikeusministeri Brax, joka lupasi, että kuntalain muutostarpeet tullaan käymään läpi valtiovarainministeriön kanssa vielä tällä vaalikaudella. Braxin mukaan eduskunnan käsittelyyn on ensi keväänä tulossa merkittävä jääviyslainsäädännön muutos, joka koskee kansanedustajien jääviyssäännösten kiristämistä. Siinä yhteydessä ja oikeusministeriön tuottamassa materiaalissa kuulemma käydään läpi myös kuntapäättäjien jääviysasioita.

Toivon, että Braxin ilmoittama aikataulu pitää ja kuntalakia tullaan muuttamaan siten, että jatkossa kaikilla kuntapäättäjillä olisi velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksistaan. Asiaa on syytä kiirehtiä erityisesti nyt, kun monia kuntapalveluja yksityistetään. Päätöksentekoon eivät saisi osallistua henkilöt, jotka voivat saada erityisiä etuja kuntapalvelujen yksityistämisestä. Esimerkiksi yrityspalveluja kunnalle myyvän yhtiön hallinnossa, johdossa ja omistajina ei pitäisi olla kuntapäättäjiä, jotka samanaikaisesti toimivat sekä ostajan että myyjän rooleissa. Sama pätee myös hoivapalvelujen kuten vanhusten hoivakotipalveluiden, lastensuojelupalveluiden, lääkäripalveluiden sekä kulttuuri ym. kehittämispalveluiden kohdalla.

Eduskunnan syysistuntokausi on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Kauden toisessa täysistunnossa 9.9.2009 käsiteltiin valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoa, johon liittyen pidin Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheen. Puheenvuorossani käsittelin mm. tasa-arvoasioita, lähisuhdeväkivaltaa, vanhustenhoidon nykytilaa, lapsiköyhyyttä sekä ihmiskauppaa.

Keskeisimmät kotimaiset ihmisoikeushaasteemme liittyvät sukupuolten väliseen epätasa-arvoon sekä naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Naiset joutuvat työmarkkinoilla kohtaamaan yleisesti syrjintää liittyen raskaaksi tulemiseen ja perhevapaiden pitämiseen. Työn ja perheen yhteensovittaminen ei ole nyky-Suomessa helppoa, vaikka isien osallistuminen lastenhoitoon onkin viime vuosina lisääntynyt. Hallituksen kaavailema isyysloman pidennys kahdella viikolla on tervetullut edistysaskel, mutta se ei riitä korjaamaan vanhempainvapaiden epätasaisesta jakautumisesta naisten työurille aiheutuvia ongelmia.

Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Suuri osa tapauksista jää ilmoittamatta poliisille, eivätkä toisaalta kaikki poliisin tietoon tulleet tapaukset etene syyteharkintaan. Moni uhri pyrkii peittelemään ja salailemaan kokemaansa väkivaltaa viimeiseen saakka, ja tilanteeseen puuttuminen voi olla ulkopuolisille vaikeaa, sillä perheiden ongelmia pidetään usein yksityisasioina. Yhteiskunnan velvollisuus on kuitenkin aina puuttua kaikkiin väkivaltatapauksiin.

Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa todetaan Eurooppalaisen kidutuksen vastaisen komitean CPT:n kiinnittäneen Suomessa tekemillään tarkastuskäynneillä huomiota Helsingin vankilan paljuselleihin sekä vankien toiminta- ja ulkoilumahdollisuuksien puutteisiin poliisilaitoksilla. On tietysti hyvä, että vankien oloista kannetaan huolta, mutta tässä yhteydessä tulee mieleen eräs toinen yhteiskuntamme ihmisryhmä, jonka vessassakäynti- ja ulkoilumahdollisuuksissa olisi huomattavasti parantamisen varaa. Kyseessä ovat tietysti ikäihmiset, joista liian monet makaavat laitoksissa ylilääkittyinä ja sänkyihinsä sidottuina, eikä kiireisillä hoitajilla ole aikaa auttaa heitä rauhassa syömään tai pesulle, puhumattakaan ulos viemisestä. Moni vanhus elää vuosikausia neljän seinän vankina. Viime aikoina taantuma on pahentanut tilannetta entisestään, kun hoitohenkilökuntaa on vähennetty, ja tulevaisuudessa vanhukset halutaan säästösyistä sulloa yhä suurempiin yksiköihin. Kustannustehokkuus on ajanut ihmisarvon ohitse. Räikeitä esimerkkejä vanhusten epäinhimillisestä kohtelusta ovat tapaukset, joissa ikääntyneet puolisot on sijoitettu eri laitoksiin vastoin heidän omia toiveitaan.

Kansainvälisistä ihmisoikeushaasteista yksi merkittävimmistä on lapsiköyhyys. Lapsiköyhyys on suurinta kehitysmaissa, mutta lasten suhteellinen köyhyys on lisääntynyt huolestuttavasti myös OECD-maissa. Lapsuutensa köyhyydessä eläneiden mahdollisuudet terveeseen elämään ja hyvinvointiin myös aikuisiällä ovat olennaisesti heikommat kuin heidän parempiosaisilla ikätovereillaan. Erityisesti kehitysmaiden köyhillä ja kouluttamattomilla lapsilla on suuri riski pudota yhteiskunnan ulkopuolelle ja joutua hyväksikäytetyiksi – esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi joutuminen on monen kohtalo. Yksilötason kärsimysten lisäksi köyhyyden vaikutukset ulottuvat koko ympäröivään yhteiskuntaan jakamalla kansaa kahtia ja synnyttämällä rikollisuutta, epävakautta sekä erilaisia turvallisuusuhkia.

Ihmisoikeuksien parantaminen niin kansainvälisesti kuin kotimaassamme vaatii jatkuvaa työtä. On tärkeää, että selontekojen ja muiden selvitysten avulla tuodaan esille ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmakohtia, mutta olennaisinta on kuitenkin löytää ratkaisut ja rahoitus epäkohtien korjaamiseksi.

Tarastin vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan välimietinnössä käsiteltiin ehdokkaan vaalirahoitusta. Komiteamietintö 2009:1 löytyy Oikeusministeriön nettisivuilta www.om.fi. Mietinnön sivuilla 71-75 on työryhmän kolmen jäsenen eriävät mielipiteet perusteluineen. Jarmo Korhonen (kesk.) toteaa eriävässä mielipiteessään mm. seuraavaa: “Keskusta suhtautuu suurin varauksin ehdokkaan vaalirahoituksen rajoituksiin eri vaaleissa. Rajoitukset voi vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan esityksen mukaan kiertää puolueyhdistysten toiminnan kautta…” Taru Tujunen (kok.) puolestaan toteaa, kuinka “Ehdokkaan kampanjakuluille asetettu katto asettaisi ehdokkaat hyvin epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Kampanjakaton toteutumista olisi käytännössä myös mahdotonta valvoa…” Itse kannatin työryhmässä vaalimainonnalle asetettavia seuraavia kulukattoja: kunnallisvaalit 10 000 euroa, eduskuntavaalit 50 000 euroa ja europarlamenttivaalit 100 000 euroa sekä kaiken vaalirahoituksen laajaa avoimuutta. Mielestäni suuren rahan voimalla ostetut ja mielikuvissa usein poutapilviä hipovat vaalikampanjat eivät saisi ratkaista eri vaalien tulosta.

Tällä hetkellä käsittelemme Tarastin toimikunnassa puolueyhdistysten sekä puolueiden hallitsemien osakeyhtiöiden, säätiöiden jne. vaalirahoituksen avaamista. Voidaanko näiden tahojen toiminnan rahoittajat kertoa avoimesti äänestäjille, miten se tapahtuisi ja mikä olisi sopiva valvontaviranomainen. Helsingin Sanomien uutisessa 14.7.2009 Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) edustaja toteaa, kuinka jokaisen puolue-euron perässä juokseminen on myös resurssikysymys. VTV:n mukaan esimerkiksi satojen paikallisjärjestöjen talouden selvittäminen olisi loputon suo. On ymmärrettävää, ettei mikään virasto halua lisätyötä ilman uusia virkoja. Mikäli VTV:n resurssit riittävät 14 000 valtuutetun ja varavaltuutetun rahoitusilmoitusten (joista yli 90 prosenttia on alle 1000 euroa) tarkastamiseen, kuten uusi laki ehdokkaan vaalirahoituksesta määrää, on resurssit löydyttävä jostakin myös puolueiden paikallisyhdistysten rahoituksen avaamiseen, sillä siellä liikuvat myös suuret setelit. Jos yhdistykset, osakeyhtiöt, säätiöt yms. jätetään valvonnan ulkopuolelle, kierrätetään jatkossakin tietyille pääehdokkaille korvamerkityt suuret tukisummat niiden tilien kautta. Mielestäni valtion eli veronmaksajien maksama puoluetuki pitäisi ottaa kokonaan pois niiltä puolueilta, jotka keräävät vaalirahaa kaikenlaisilta epämääräisiltä liikemiehiltä ja heidän yrityksiltään.

Vaalirahaa jakavat esimerkiksi osuuskaupat, rakennusliikkeet ja kiinteistösijoittajat, joilla on jatkuvasti kaavoitus- ja rakentamishankkeita vireillä kunnissa. Vaalirahoitusta vastaanottanut ehdokas saattaa päätyä kotikuntansa kaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäseneksi, jossa hän pääsee vuodesta toiseen edistämään omien vakituisten rahoittajiensa taloudellisia etuja. Siksi myös kaikkien kunnallispoliitikkojen olisi syytä kertoa laajemminkin sidonnaisuuksistaan yrityksiin ja vaalien rahoittajatahoihin, mistä aiheesta tein kesällä kirjallisen kysymyksen ao. ministerille. Lähinnä kepu ja kokoomus hallituspuolueina estivät yksittäisille vaalikampanjoille asetettavat kulukatot kokonaan, vaikka se oli työryhmän työlle asetettu keskeinen tavoite. Vanhojen valtapuolueiden asenne vaalirahoituksen avoimuuteen ja kampanjakattoihin ilmenee selkeästi heidän edustajiensa eriävissä mielipiteissä, vaikka he julistavatkin julkisuudessa kovalla äänellä avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta.