Marraskuun 11.-12. päivä pidetyssä Porvoon kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa käytettiin tuntikaupalla aikaa yksityiskohtaiseen keskusteluun vuoden 2010 talousarviosta. Pikkusummista väännettiin kättä kahden päivän ajan, kun taas 8.12. pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin olankohautuksella yli 9 miljoonan euron ylitykset kuluvan vuoden talousarvioon. Kyseessä ei ole uusi eikä yllättävä asia, vaan näin on Porvoossa toimittu jo vuosien ajan. Tulokset ovat nähtävissä kaupungin taloudessa, ja huonojen päätösten hinnan maksavat kuntalaiset.

Resursseja tuhlataan epämääräisiin strategioihin ja niihin liittyviin tuloskortteihin, kun tosiasiassa kaiken suunnittelun, seurannan ja päätöksenteon pitäisi tapahtua talousarvion ympärillä. Nähdäkseni keskeinen ongelma on, että meillä Porvoossa ei ole ollut vuosikausiin ammatillisesti pätevää johtoa, sillä jäsenkirja ja suhteet ovat perinteisesti painaneet virkoja jaettaessa ammattitaitoa enemmän.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 1. päivä joulukuuta kunnallispolitiikan dosentti, JHTT Silvo Kaasalaisen laatima erittäin ajankohtainen vieraskynäkirjoitus, jossa kyseenalaistettiin Suomen asema maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukossa juuri poliittisten virkanimitysten yleisyyden tähden. Kaasalainen kutsui valtion- ja kunnallishallinnon poliittisia virkanimityksiä osuvasti “julkishallinnon kokovartalokorruptioksi”. On jo aikakin, että tästä maamme tavasta puhutaan ääneen ja toivon, että avoin keskustelu aiheesta johtaa ajan myötä vanhojen mallien murtumiseen ja aidosti korruptoimattomaan päätöksentekoon. Kuten Kaasalainen kirjoituksessaan totesi, eivät pelkät poliittiset ansiot tee ihmisestä virkaan ammatillisesti päteviä – vain poliittisesti sopivia.

Kyläkoulujen lakkauttamiset ovat herättäneet viime aikoina runsaasti kiivasta keskustelua. Osallistuin tiistaina 1.12. Suomenkylän koulussa järjestettyyn tilaisuuteen. Kodikas, yli 100 vuotta toiminut koulu sijaitsee turvallisessa ja puhtaassa ympäristössä luonnon keskellä, kuitenkin vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Koulu on menestynyt erinomaisesti useissa valtakunnallisissa osaamista mittaavissa ja muita taitoja vaativissa kisoissa. Ympärillä asuu paljon lapsiperheitä, jotka ovat muuttaneet alueelle nimenomaan turvallisen koulun takia. Saman viikon lauantaina 5.12. osallistuin mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Porvoon kyläkoulujen säilyttämistä. Paikalla oli useita kymmeniä vanhempia lapsineen.

Lakkauttamispäätöksiä on perusteltu vaikean taloustilanteen edellyttämillä säästötavoitteilla, mutta tosiasiassa kysymys on priorisoinnista. Koulupäätökset ovat mitä suurimmassa määrin poliittisia. Venäjän professuuri maksaa 50 000 euroa vuodessa eli seitsemän vuoden sopimusaikana 350 000 euroa Porvoolle. Albert Edelfelt –koulun rakentamisen hinnaksi tuli kaiken kaikkiaan 20 miljoonaa euroa, mikä on puolet enemmän kuin alkuperäinen kustannusarvio osoitti. Tällaisten jättisummien rinnalla kyläkoulujen lakkauttamisista saatavat säästöt ovat pikkurahoja. Jos Porvoo olisi sijoittanut 20 miljoonaa eri koulujen pahimpien teknisten vikojen korjaamiseen ja kyläkoulujen säilyttämiseen olisi tilanne myös useiden kuntalaisten kannalta toivottu.

Lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavien palveluiden leikkaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa, josta koituu pahimmillaan pitkällä tähtäimellä suuri lasku yhteiskunnan maksettavaksi. Itse tulen valtuustossa äänestämään kyläkoulujen säilyttämisen puolesta

• Oma pääsivu eduskunnassa

• Valtiopäivätoimien haku

• Tekemäni aloitteet

• Suulliset ja kirjalliset kysymykset ministereille

• Puheenvuorot täysistuonnoissa

Valtuuston talousarviokokouksessa hyväksyttiin viisi käyttötalouden nettomäärärahaa eri toimialoille, muutama isompi investointikohde ja joitakin taloudellisia sekä toiminnallisia tavoitteita. Lisäksi korvamerkittiin tiettyjä määrärahoja. Lopuksi todettiin, että on jätetty useita pöytäkirjamerkintöjä ja äänestettiin toivomusponsista, joita ei edes luettu ääneen kokouksessa tai jaettu valtuustolle. Viime vuosina juuri mitkään näistä valtuustotasolla ”sitovista” asioista eivät ole toteutuneet; ylityksiä on tullut 5-15 miljoonaa euroa vuodessa ja investoinnit ovat paisuneet alkuperäisistä arvioista. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti useita säästökohteita ja muutaman menolisäyksen samalla sitovuustasolla kuin valtuusto käsittelee talousarviota.

 Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma 2010–2012 -asiakirjoissa Mannerheiminkadun sillan kokonaiskustannusarvioksi oli esitetty 5,3 miljoonaa euroa. Eräiden arvioiden mukaan matala silta maksaisi kaksi miljoonaa enemmän kuin korkea. Esitimme valtuustossa, että vain halvimman siltavaihtoehtomallin valmistelutyötä jatkettaisiin. Lisäksi esitimme, että Kuninkaanportin alueen kiinteistöjen vuokrasopimukset ja vastaavat muut vanhat ja uudet sopimukset selvitetään ja otetaan tarkkailuun. Virkamiesten sopimusvaltuuksia tulisi mielestämme rajoittaa siten, että he saisivat neuvotella maksimissaan 3-5 vuoden vuokrasopimuksista, jotka tuotaisiin valtuustolle tiedoksi talousarviovuoden aikana.
Kirjoittaessaan puhtaaksi edellä kuvattua esitystämme oli hallinto maininnut valtuustolle jaetussa äänestyspohjatekstissä ainoastaan seuraavaa: ”1 milj. euroa Mannerheiminkadun siltavaihtoehdot: ohjeistus valmistelulle kaupunginvaltuustotasolta.” Kysyessäni hallintojohtaja Outi Lumijärveltä ja talousjohtaja Raija Vanialalta, kuka oli muuttanut talousarvioesitystämme asiasisältöä, ei kukaan tunnustanut. Tämä episodi ei lisää luottamusta Porvoon hallintoa kohtaan!

 Valtuustoryhmämme esitti, että Kuninkaanportin liittymäselvitystä ei jatkettaisi, koska Porvoon kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa tätä noin kahden miljoonan euron hanketta. Esitimme myös, että Taidetehdas-sopimuksia ei lähdetä toteuttamaan. Näin saataisiin säästöä noin miljoona euroa vuositasolla seuraavat 20 vuotta. Vain hölmöläinen luovuttaa ilmaiseksi kiinteistönsä ja menee siihen sitten vuokralaiseksi! Kaikki Länsirannan ja Taidetehtaan tontit tulisi myydä julkisen tarjouskilpailun perusteella tahoille, jotka ovat valmiita maksamaan markkinahinnan näistä keskusta-alueen arvotonteista.

 Mielestämme Porvoon A-asuntojen tuottotavoite 150 000 euroa olisi pitänyt poistaa talousarviosta, sillä yhtiön talous ja asukkaiden maksukyky eivät lama-aikana kestä ylimääräisiä rasitteita. Hävisimme tämän äänestyksen kuten myös esityksemme grafiikan-pajan toiminnan turvaamisesta.

 Kaiken kaikkiaan esitimme monta miljoonaa euroa enemmän säästöjä kuin uusia menokohteita. Halusimme lisärahaa omaishoidontukeen ja lasten kotihoidontukeen ja osittain nämä meille tärkeät tavoitteet toteutuivatkin. Kyläkoulut olisimme säilyttäneet ennallaan, mutta tietyt liikemiespiirit ja hyvä veli -verkostot olisivat saaneet meiltä kylmää kyytiä.

Eduskunnassa käsiteltiin 10.11.2009 hallituksen esitystä, jossa esitettiin aiemmin määräaikaisessa kokeilussa ollutta vuorotteluvapaalakia säädettäväksi pysyväksi. Kannatin kyseistä esitystä, sillä mielestäni vuorotteluvapaajärjestelmä tuo kaivattua joustavuutta työelämään. Siinä missä vapaalle jäävät työntekijät saavat hengähdystauon vuosien puurtamisesta sekä aikaa perheilleen ja harrastuksilleen, saavat heidän sijaisikseen palkatut henkilöt arvokasta työkokemusta, joka auttaa ponnistamaan eteenpäin työelämässä sijaisuuden jälkeenkin. Erityisesti nuorille ja pitkäaikaistyöttömille tämä on hyvä mahdollisuus päästä kiinni työelämään. Pitkäaikaistyöttömien osuus vuorottelusijaisista oli Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön mukaan vuoteen 2002 saakka hyvin pieni, mutta vuonna 2002 heidän osuutensa nousi 17 prosenttiin ja vuonna 2003 jo lähes 30 prosenttiin.

Tutkimuksen mukaan yleisimmät syyt jäädä vuorotteluvapaalle olivat halu pitää taukoa työelämästä, saada lisää aikaa perheelle, työpaineet ja stressi sekä levon tarve. Näitä syitä on varmasti jokaisen helppo ymmärtää, ja uskon, että monen kohdalla pidetty vapaa palvelee tarkoitustaan. On kuitenkin olemassa näyttöä, jonka mukaan vuorotteluvapaalla olleiden työura jää lyhyemmäksi kuin muilla palkansaajilla. Syyt tähän tulisi selvittää. On mahdollista, että näiden henkilöiden kohdalla työhyvinvoinnissa on ollut puutteita ja työn kuormitus ennen vuorotteluvapaata on ollut niin suurta, ettei muutaman kuukauden hengähdystauko ole riittänyt tilanteen korjaamiseksi. Onkin tärkeää, että työpaikoilla kiinnitetään huomiota työntekijöiden jaksamiseen ja työoloihin vaikuttaviin tekijöihin, kuten esimerkiksi esimiestyön laatuun.

Kauppojen aukiolo-oikeuden laajentamista käsittelevä hallituksen esitys herätti Eduskunnassa kiivasta keskustelua 10.11.2009. Esityksen mukaan vähittäiskaupat voisivat juhlapäiviä lukuun ottamatta olla avoinna sunnuntaisin ympäri vuoden. Itse vastustan aukiolo-oikeuden laajentamista niiden monien ongelmien vuoksi, joita siitä seuraisi kuluttajille, perheille, ympäristölle sekä pienille ja keskisuurille yrityksille.

Uudistus vie toteutuessaan monilta kaupan alan työntekijöitä ja pienyrittäjiä viikon ainoan koko perheen yhteisen ja varman vapaapäivän. Erityisen hankalaan asemaan joutuvat kauppakeskuksissa sijaitsevat pienet erikoisliikkeet, joiden aukioloajoissa joudutaan noudattamaan kauppakeskusten sanelemia sääntöjä. Tällaisissa liikkeissä kauppa käy heikosti sunnuntaisin, eikä yrittäjillä välttämättä ole varaa maksaa työntekijöille korkeita sunnuntailisiä, minkä seurauksena he joutuvat olemaan töissä itse. Työn kuormittavuus ja riski uupua kasvavat. Kauppojen aukiolon laajentaminen vaikuttaa myös useisiin kaupan yhteydessä toimiviin ammattiryhmiin. Kun ihmiset joutuvat tekemään enemmän viikonlopputöitä, perheiden yhteinen aika vähenee. Sunnuntaityön lisääntyminen asettaa merkittäviä haasteita erityisesti yksinhuoltajien arjen sujumiselle, ja myös kunnille aiheutuu lisäkustannuksia sunnuntaityötä tekevien vanhempien lasten päivähoitokustannusten muodossa.

Mielestäni tässä kulutuskeskeisessä yhteiskunnassamme olisi kaikkien edun mukaista, että edes yksi päivä viikossa rauhoitettaisiin levolle, harrastuksille ja yhdessäololle perheen ja ystävien kanssa. Mikäli esitetty laki tulevaisuudessa astuu voimaan, toivon, että kaikki samoin ajattelevat ihmiset äänestävät jaloillaan ja pidättäytyvät käymästä ostoksilla sunnuntaisin!

Olen jättänyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen, jossa pyydän Porvoon kaupunginvaltuuston apulaiskaupunginjohtajan viran hoitamista koskevan päätöksen kumoamisesta. Suomen perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Valinta virkaan tulee tehdä soveltaen kuhunkin virkaan säädettyjä kelpoisuusehtoja ja perustuslaissa mainittuja yleisiä nimitysperusteita sekä laeissa ja muissa säännöksissä määrättyjä erityisiä perusteita. Laki kunnallisesta viranhaltijasta määrää, että virat ja toimet pitää panna julkiseen hakuun. Kuitenkin ilman hakumenettelyä voidaan virkasuhteeseen ottaa henkilö määräajaksi. Porvoon omat, perustuslakia ja muita lakeja alhaisemman hallinto- ja toimintasäännön 32 §:n mukaan virka saadaan täyttää sitä haettavaksi julistamatta, kun kysymyksessä on henkilön ottaminen sellaiseen virkaan, jota vastaavia tehtäviä hän on hoitanut kaupungissa työsopimussuhteessa tai määräaikaisena viranhaltijana vähintään kuusi kuukautta ja määräaikaisen kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan virkasuhteen jatkaminen. Edelleen ”Apulaiskaupunginjohtajan, sivistysjohtajan, sosiaali- ja terveysjohtajan, teknisen ja ympäristöjohtajan sekä pelastusjohtajan virkaan voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut virkaa ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.” Porvoon kaupunginvaltuustolle ei valintakokouksessa esitetty asianmukaista selvitystä Fredrick von Schoultzin kelpoisuudesta.

Porvoon apulaiskaupunginjohtajan yhtenä kelpoisuusvaatimuksena on hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon. Fredrick von Schoultz on jo aikaisemmin kertaalleen valittu Porvoon vt. apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi ilman julkista hakumenettelyä. Kyseistä tehtävää hän on hoitanut 16.7.2007-31.12.2007, yhteensä viisi ja puoli kuukautta. Tämän lyhyehkön työjakson aikana ei mielestäni voida katsoa, että hän olisi saavuttanut hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon.

Jos Porvoon apulaiskaupunginjohtajan virka jälleen täytetään ilman normaalia, julkista hakuprosessia, saa von Shoultz osakseen erityiskohtelua, jota kukaan muu kyseisestä virasta kiinnostunut potentiaalinen hakija ei voi saada. Mikäli hän hoitaa apulaiskaupunginjohtajan virkaa 1.10.2009-31.8.2010 eli yhteensä 11 kuukautta, voidaan hänet kaiken lisäksi Porvoon hallinto- ja toimintasäännön 32 §:n mukaan valita sijaisuuden päättyessä vakituiseksi viranhaltijaksi ilman minkäänlaista hakumenettelyä. Tämä ei ole uutta, sillä näin Porvoossa on toimittu useissa viranhakumenettelyissä aikaisemminkin.

Kunnan alhaisilla johtosäännöillä ei pitäisi voida kiertää systemaattisesti perustuslain ja muiden lakien määräämiä virkanimitysten pääsääntöjä. Porvoo-konsernin kaikki työpaikat tulisi aina laittaa julkiseen hakuun ja valita tehtäviin ne henkilöt, jotka parhaiten täyttävät työssä vaadittavat kriteerit. Myös kuntien tuottavuuden parantamiseksi olisi ensiarvoisen tärkeätä valita niiden kaikkiin tehtäviin – ja erityisesti johtajatasolle – työmarkkinoiden parhaat mahdolliset voimat.

Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta on saanut työnsä päätökseen ja luovutti perjantaina mietintönsä ministeri Braxille (vihr). Olen tyytyväinen vaalirahoituksesta käytyyn laajaan julkiseen keskusteluun, mutta valitettavasti uuteen lakiin on jäämässä merkittäviä aukkoja.

 Suurimpana epäkohtana pidän sitä, että eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista noin 90 prosenttia jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle. Näissä kampanjoissa liikkuu usein todella suuria rahasummia, ja siksi ne olisi pitänyt ehdottomasti saada ilmoitusvelvollisuuden piiriin ja Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) kontrolliin.

 Eduskuntavaaleissa 2007 oli 2.004 ehdokasta. Heistä 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa oli velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäi 1.731 ehdokasta. Vastaavasti europarlamenttivaaleissa 2009 oli 241 ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. Vain nämä 19 olivat ilmoitusvelvollisia vaalirahoituksestaan ja 222 jäi kaiken ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle, vaikka joukossa oli yli 100.000 euron kampanjoita. Nämä ongelmat ovat edessämme myös tulevissa vaaleissa, jos hallitus ei ministeri Braxin johdolla korjaa asiaa.

 Samanaikaisesti kun eduskunta- ja europarlamenttivaalien jättikampanjoita rahoittajineen jää täydelliseen pimentoon, tulee tiukan ilmoitusvelvollisuuden piiriin noin 20.000 kunnallisvaalien valtuutettua ja varavaltuutettua. Jatkossa he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään monisivuiset vaalirahoitusilmoituksensa VTV:lle, vaikka useilla heistä vaalikuluja on ollut tasan nolla euroa. Nämä ilmoitukset tulevat tukkimaan VTV:n, mikäli virasto ei saa riittävästi määrärahoja uusien tehtäviensä järjestämiseen. Nyt ammutaan tykillä kuntavaalien hyttysiä samanaikaisesti kun pari tuhatta eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokasta porskuttelee jatkossakin kaiken kontrollin ulkopuolella.

Useissa medioissa on esitetty johtavien poliitikkojen superlatiivintäyteisiä, ylistäviä lausuntoja Suomen vaalirahoituksen historiallisesta uudistuksesta.

Kertomatta on jäänyt seuraava epäkohta: Eduskuntavaaleissa 2007 oli yhteensä 2 004 ehdokasta. Kaikki 200 kansanedustajaa ja 73 varaedustajaa ovat velvollisia tekemään vaalirahoitusilmoitukset. (eduskuntapuolueilla on kussakin vaalipiirissä vain yksi varaedustaja). Eduskuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia on 273. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle jää edelleen 1 731 eduskuntavaalien ehdokasta.

 Europarlamenttivaaleissa 2009 oli yhteensä 241 suomalaista ehdokasta, joista 13 valittiin europarlamenttiin ja 6 varasijalle. (Valitut edustavat 7 puoluetta, ja kullakin puolueella tai vaaliliitolla on yksi varaedustaja.) Europarlamenttivaalien 241 ehdokkaasta vain 19 on ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Vastaavasti 222 ehdokasta jää edelleen kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja valvonnan ulkopuolelle.

Kunnallisvaaleissa 2008 oli 38 509 ehdokasta. Heistä 10 412 valittiin valtuustoihin ja 10 412 varavaltuutetuiksi. Nykysysteemissä he kaikki ovat uhkasakon uhalla velvollisia jättämään ilmoitukset vaalirahoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle. ”Historiallisen” uudistuksen myötä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) joutuu siis käsittelemään 20 824 kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoitusta, joista Ylen selvityksen mukaan 93 prosenttia on pienempiä kuin 1000 euroa.

 Tällä hetkellä VTV ei ole saamassa lisäresursseja uusiin tehtäviinsä. Kaiken ilmoitusvelvollisuuden ja kontrollijärjestelmän ulkopuolelle jää 1 731 eduskuntavaalien ja 222 europarlamenttivaalien kampanjaa, joissa on mukana myös merkittävää ulkopuolista rahoitusta. Useat eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaista ovat myös kotikuntiensa tärkeimpiä poliittisia päätöksentekijöitä.

Ihmettelen suuresti, kuinka tähän epäkohtaan ei ole haluttu tarttua!

Ranskassa on viime aikoina kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä on syytetty poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan.

Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta totuus on toisenlainen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja ei aina edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Yksityisten yritysten kohdalla tämän vielä ymmärtää, mutta julkisen sektorin tulisi ehdottomasti kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.

 Nostin aiheen hiljattain esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla, jossa tiedustelin pääministeri Vanhaselta, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu. Pääministeri totesi vastauksessaan jokseenkin ympäripyöreästi, että lain mukaisesta käytännöstä on pidettävä kiinni, ja korosti, että etenkin hallituksen nimityspolitiikassa kyseistä periaatetta seurataan ja noudatetaan. Pääministerin mukaan valvojien tulee puuttua asiaan, jos on tarvetta.

Pääministerin vastaus kertoo ylimalkaisuudessaan paljon suomalaisesta asenteesta poliittisia virkanimityksiä kohtaan. Ongelmalta halutaan sulkea silmät ja sen olemassaolosta vaietaan, ja yritykset avoimen keskustelun aikaansaamiseksi eivät johda mihinkään. Tämä on valitettavaa, sillä ongelma on todellinen: monissa kunnissa hyvillä työnhakijoilla ei ole mitään mahdollisuuksia tiettyihin virkoihin, sillä ne jaetaan poliittisin perustein. Etenkin näin taantuman aikana, kun työpaikoista kilpailevat yhä useammat, tulisi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden olla tärkeimpiä hakuperiaatteita.